Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Päästin suustani sanoja, jotka eivät ole painokelpoisia” — Jari Lindström puolustautuu ex-puoluetoverilleen: “Minun päälleni voi toki kaataa koko ongelman”

Entiset puoluetoverit ovat ajautuneet sanaharkkaan velkaantuneiden asemasta.

SDP:n kansanedustaja Maria Tolppanen kirjoittaa blogikirjoituksessaan, että oikeusministeri Jari Lindström on pitkin syksyä luvannut helpotuksia ylivelkaantuneille voudin kierteessä oleville ihmisille.

— Teot kuitenkin osoittavat toista. Ministerin mukaan kaikki jättävät velkansa ulosoton perittäväksi, jos velallisen asemaa helpotetaan.

Tolppasen mukaan kukaan ei halua voudin asiakkaaksi. Siihen joudutaan, joko väärien tietojen ja pankkikriisin takia kuten 90-luvulla tai yksittäisen ihmisen sairauden, työttömyyden tai muun henkilökohtaisen katastrofin takia.

— Jos on työtön ja elää toimeentulotuella, ei kannata mennä töihin, koska käteen jää voudin perinnän jälkeen vähemmän, kuin tuella elettäessä. Tämän tietää myös ministeri Lindström. Hän on luvannut puuttua asiaan. Tuo lupaus on osoittautunut muunnelluksi totuudeksi. Eduskunnassa ei valehdella, mutta siellä voi kertoa muunneltua totuutta, kuten ministeri tekee.

Luuleeko ministeri todella, että ihmiset haluavat vapaaehtoisesti tähän rumbaan kasvattamaan velkaansa?

Tolppanen kertoo tehneensä ministerille kirjallisen kysymyksen siitä, mitä hän aikoo tehdä, jotta velallinen pääsisi veloistaan.

— Ratkaisuksi esitin, että voudin perinnässä lyhennettäisiin ensin pääomaa ja vasta sen jälkeen korkoja ja kuluja. Nyt vouti perii ensin korot sekä pääomasta että kuluista. Korot ovat kovemmat, kuin pankkilainassa. Tämä kasvattaa velkaa ja takaa sen, että perintä on ja pysyy.

Tolppasen mukaan ministeri Lindström toteaa vastauksessaan, että velanmaksun järjestystä ei voi muuttaa. Jos näin tehtäisiin,  jättäisivät hänen mukaansa kaikki velkansa voudin perittäväksi. Tolppanen kertoo, että kun sai vastauksen, hän päästi suustaan sanoja, jotka eivät ole painokelpoisia.

Tolppanen kehottaa ministeriä lukemaan lakia.

— Sen mukaan osa veloista menee käräjäoikeuteen ja nostaa satasilla velan määrää oikeudenkäyntikuluina. Laki myös sallii velkojen siirtämisen perintätoimistoille, jossa kulut ja korot nousevat.  Nämä ylimääräiset kulut siirtyvät aikanaan velan mukana voutiin. Luuleeko ministeri todella, että ihmiset haluavat vapaaehtoisesti tähän rumbaan kasvattamaan velkaansa?

Tolppanen sanoo, että eniten häntä ihmetyttävät ministerin puheet ylivelkaantuneiden tilanteen helpottamisesta, jos suhtautuminen on tämä.

— Eikö ministeri tiedä, että muunneltu totuus tulee aina jossakin vaiheessa esille. Siis vielä kerran, ministeri Lindströmin mielestä kaikki jättäisivät laskunsa voudin perittäväksi,  jos saisivat ensin lyhentää velkaansa ja sitten vasta korkoja. Kyse ei ole siitä, että velat poistettaisiin. Esitykseni muuttaisi ainoastaan velanmaksun järjestystä. Tämä ei ministerille sovi. Miksi?

Miksei edustajan nykyinen puolue on tätä ajanut kuntoon ollessaan hallitusvastuussa?

Lindström vastaa Tolppasen kirjoitukseen blogin kommenttiosiossa.

— Ulosoton suojaosan negatiivinen kannusteloukkuvaikutus on tunnistettu ja sitä ollaan parhaillaan selvittämässä miten asiaa voidaan helpottaa. Näin hallitus on päättänyt. Myös kansanedustaja voi löytää tietoa niin halutessaan, ministeri vinkkaa.

— Minun päälleni voi toki kaataa koko ongelman, mutta silloin tuntuu unohtuvan(tarkoituksellisesti) ainakin kaksi asiaa: Miksei edustajan nykyinen puolue on tätä ajanut kuntoon ollessaan hallitusvastuussa? Ja toiseksi, hallituksen esityksiin tarvitaan kaikkien hallituspuolueiden tuki.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE