Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

“Päätös ei ollut helppo” – Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo siirtyy Metsoon

Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo.

Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo on jättänyt irtisanomisilmoituksensa, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Vauramo siirtyy pörssiyritys Metson toimitusjohtajaksi.

Demokraatti

Demokraatti

Vauramon ero astuu voimaan viimeistään marraskuussa 2018. Vauramon seuraajan etsintä aloitetaan tänään, Finnair kertoo.

– Finnairin hallitus on luonnollisesti pahoillaan siitä, että Pekka Vauramo jättää yhtiön, mutta myös kunnioitamme hänen henkilökohtaista päätöstään ottaa vastaan uusi haaste. Kiitämme Pekkaa hänen johtajuudestaan viiden viime vuoden aikana ja toivotamme hänelle mitä parhainta menestystä hänen tulevassa tehtävässään, Finnairin hallituksen puheenjohtaja Jouko Karvinen sanoo.

– Viime vuosien aikana finnairilaiset ovat aikaansaaneet merkittävän käänteen, ja tehneet Finnairista kasvuyhtiön. Me kaikki Finnairissa, hallitus mukaan lukien, jatkamme tätä suuren muutoksen matkaa, hän jatkaa.

Toimitusjohtaja Vauramo on toiminut Finnairin johdossa kesäkuusta 2013 alkaen.

– Strateginen fokuksemme – kasvu, asiakaskokemus, henkilöstökokemus ja uusiutuminen – on ollut oikea ja haluan tästä lausua lämpimät kiitokset koko Finnair-tiimille, Vauramo toteaa tiedotteessa.

– Nyt minulle on tarjoutunut ainutlaatuinen tilaisuus tehdä urallani vielä yksi uusi työrupeama eikä päätös ole ollut minulle helppo.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE