Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Paavo Väyrynen hurjana: “Samassa yhteydessä tulisi selvitettäväksi myös tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuus”

Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen arvostelee presidentti Sauli Niinistöä.

“Jos euroon liittymisestä olisi järjestetty kansanäänestys ja jos siitä olisi päätetty lakiehdotuksen pohjalta määräenemmistöllä, Suomi olisi muiden Pohjoismaiden tapaan jäänyt euroalueen ulkopuolelle.”

Väyrynen avautuu blogissaan.

“Niinistön rooli Suomen liittämisessä euroalueeseen asettaa hänen harteilleen raskaan vastuun siitä, että Suomen taloudessa on eletty menetetty vuosikymmen samaan aikaan kun Ruotsin talous on kasvanut noin neljänneksen verran. Tämä vastuu ulottuu siihen, että meitä on koetellut näinä vuosina suurtyöttömyys ja julkisen talouden velkaantumis- ja leikkauskierre. Olemme myös joutuneet, toisin kuin Ruotsi, tukemaan taloudellisesti euroalueen kriisimaita.”

Väyrynen kirjoittaa, että vielä vuoden 2012 presidentinvaalien yhteydessä Niinistö puolusteli euro-ratkaisua.

“Vuotta myöhemmin hän kuitenkin totesi, ettei olisi silloisilla tiedoilla kannattanut euroaluetta ja Suomen jäsenyyttä siinä. Aktiivista katumista Niinistö ei kuitenkaan ole osoittanut eikä valmiutta korjata tekemäänsä virhettä.”

Väyrynen kirjoittaa myös, että jotta Naton ja Suomen välinen isäntämaasopimus saataisiin eduskunnan käsiteltäväksi, hän on ehdottanut, että eduskunnassa tehtäisiin ministerivastuulain mukainen muistutus niiden valtioneuvoston jäsenten virkatointen lainmukaisuudesta, jotka hyväksyivät sopimuksen eivätkä toimittaneet sitä eduskunnan käsiteltäväksi.

“Samassa yhteydessä tulisi selvitettäväksi myös tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuus. Toivon, että vaikkapa Laura Huhtasaari tekisi muistutuksen ja kokoaisi siihen tarvittavat kymmenen kansanedustajan allekirjoitukset.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE