Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Paavo Väyrynen tekee paluuta eduskuntaan ensi vuonna – Mikko Kärnä (kesk.) joutuu lähtemään

Paavo Väyrynen pohtii tulevaisuuttaan.

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen paluu eduskuntaan näyttää ilmeiseltä. Hän julkaisi asiaa pohdiskelevan blogin hetki sitten Uudessa Suomessa. Samalla Väyrysen varamiehenä istunu Enontekiöin kunnanjohtaja Mikko Kärnä (kesk.) saa lähteä eduskunnasta. Kärnä on ollut tunnettu liki yliaktiivisena tiedotepommittajana, joka on uuvuttanut yhden jos toiseksin politiikan toimittajan.

– Omalta osaltani olen valmis tekemään kaiken mahdollisen sen hyväksi, että Suomen poliittinen linja saadaan tulevissa valtiollisissa vaaleissa korjatuksi. Tähän tarvitaan Suomen kansan vahva tuki.

– Kannattajani ovat keräämässä kannattajakortteja valitsijayhdistykselle, joka tukee valintaani tammi-helmikuun presidentinvaaleissa. Keräyksen onnistuminen vaikuttaa myös seuraavan vuoden eduskuntavaalien asetelmaan.

Jos kannattajani saavat kootuksi tarvittavan määrän kortteja, olen ehdokkaana ja teen parhaani päästäkseni toiselle kierrokselle ja voittaakseni vaalin.

Jos en tulisi valituksi, jatkaisin työtäni Suomen suunnan muuttamiseksi eduskuntavaalien kautta. Niihin valmistautumisen aloittaisin palaamalla eduskuntaan jo seuraavalla kevätistuntokaudella, Väyrynen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE