Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Paavo Väyryseltä lakialoite: Suomessa järjestettävä EU-kansanäänestys

Kansanedustaja, perustamaansa uutta seitsemän tähden liikettä edustava Paavo Väyrynen haluaa järjestää Suomessa EU-kansanäänestyksen. Väyrynen tiedottaa jättäneensä asiasta perjantaina lakialoitteen eduskunnalle.

Demokraatti

Demokraatti

Lakialoitteessa ehdotetaan säädettäväksi laki kansanäänestyksestä, jonka aiheena on Suomen jäsenyys Euroopan unionissa ja Euroopan talous- ja rahaliitossa.

Lakialoitteessa kuitenkin huomautetaan, että perustuslain mukaan äänestys on vain neuvoa-antava. Äänestys toimitettaisiin vuonna 2019 järjestettävien Euroopan parlamentin vaalien yhteydessä.

Äänestäjien vastattavaksi esitettäisiin seuraavat kysymykset: “Hyväksyttekö Suomen jäsenyyden Euroopan unionissa” ja “Hyväksyttekö Suomen jäsenyyden Euroopan talous- ja rahaliitossa?” Äänestäjän tulisi vastata kysymykseen joko “KYLLÄ” tai “EI”. Äänestyksen tulos vahvistettaisiin samaan aikaan Euroopan parlamentin vaalien tuloksen vahvistamisen kanssa.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

EU-jäsenyydestä järjestettävä kansanäänestys on noussut aika ajoin julkiseen keskusteluun myös Suomessa etenkin sen jälkeen, kun Britanniassa järjestettiin kesällä 2016 vastaava äänestys. Brexit-äänestyksen innoittamana esimerkiksi silloin vielä perussuomalaisten riveissä vaikuttanut ministeri Sampo Terho väläytteli kansanäänestyksen mahdollisuutta kesäkuussa 2016.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE