Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pahoinpitelystä, seksuaalisesta ahdistelusta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomittu Teuvo Hakkarainen uusii Keskisuomalaisen kyselyn mukaan paikkansa eduskunnassa

Tämän vaalikauden aikana kansanedustajakollega Veera Ruohon pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta sekä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomittu perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen jatkaa Keskisuomalaisen teettämän kyselyn mukaan eduskunnassa, jos vain asettuu vaaleissa ehdolle.

Demokraatti

Demokraatti

Hän on Keski-Suomen vaalipiiriä koskevan kyselyn suosituin perussuomalainen ennen Toimi Kankaanniemeä. Kyselyn luvuilla perussuomalaiset menettäisivät toisen paikkansa vaalipiiristä.

Hakkarainen on sanonut Verkkouutisille syyskuussa asettuvansa ehdolle sekä eduskuntavaaleissa että eurovaaleissa.

SDP on saamassa kyselyn perusteella yhden lisäpaikan ja kaikkiaan kolme. Riitta Mäkinen johtaa demareissa ennen Tuula Peltosta ja Jukka Hämäläistä. SDP kamppailee piirin suurimman puolueen tittelistä tiukasti keskustan kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE