Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Päihdeäidin arvokas mahdollisuus – “Jonkun on sanottava: Sinä pärjäät hyvin”

Vauvan liikkeitä vatsassani on edelleen vaikea uskoa todeksi. Jokaisen potkun myötä sisäinen rauhani vahvistuu ja tekee onnelliseksi. Raskautta pitkään toivoneena on vaikea asettua sellaisen asemaan, joka oman elämänsä kaaoksessa huomaa yllättäen olevansa raskaana. Ymmärrän kuitenkin, että päihteiden täyttämässä elämässä vauvan tulo aiheuttaa ennemminkin ahdistusta ja syyllisyyttä kuin onnea ja iloa.

Suomessa noin kuusi prosenttia kaikista odottavista äideistä on päihdeongelmaisia. Päihteiden vuoksi jopa 6 000 sikiön kehitys on vaarassa vuosittain. Suurimmat haitat aiheuttaa alkoholi: vuosittain syntyy noin 650 lasta, jotka ovat vaurioituneet äidin alkoholinkäytön vuoksi. Fyysisten haittojen lisäksi päihteidenkäyttö voi estää varhaisen kiintymyssuhteen kehittymisen äidin ja vauvan välillä. Äidin päihteidenkäyttö on myös yleisin syy pienten lasten huostaanottoihin.

Päihteet eivät kuitenkaan ihmisen elämässä ole itse syy, vaan seuraus.

Usein ajatellaan, että äidin päihdeongelman katkaiseminen riittää lapsen suojelemiseksi. Se onkin toki ensimmäinen asia, johon raskaana oleva tarvitsee apua. Päihteet eivät kuitenkaan ihmisen elämässä ole itse syy, vaan seuraus.

Päihdeongelmainen äiti tarvitsee hoitoa ja tukea, jossa paneudutaan myös näihin syihin. Se vaatii uudessa elämäntilanteessa olevalta äidiltä pysähtymistä hyvin perimmäisten kysymysten ääreen: Miksi juuri minusta tuli päihderiippuvainen? Rakastanko ja välitänkö itsestäni nyt enemmän? Millainen äiti olen lapselleni?

Lapsen saaminen ei automaattisesti johda sisäiseen muutokseen.

Näitä kysymyksiä harva jaksaa valvottujen öiden, vaipan vaihdon ja päihteiden houkutusten keskellä käydä läpi yksin. Päihdeäitien kuntoutus vaatiikin juuri siksi usein vuosienkin läsnäoloa sekä ammatillista tukea päihteistä toipumiseksi ja äitiyden vahvistamiseksi.

Lisää aiheesta

Lapsen saaminen ei automaattisesti johda sisäiseen muutokseen. Rakkaus lasta kohtaan voi olla kantava voima, mutta muutosta on aina haluttava myös itse. Pitkä päihdehistoria vaikuttaa väkisinkin myös siihen, millaiseksi ihminen kokee itsensä. Arvottomuuden tunne ja välinpitämättömyys itseään kohtaan eivät edesauta päihteettömyyttä ja vanhemmuutta. Jokainen vanhempi joutuu myös kohtaamaan pienen ihmisen täydellisen riippuvuuden sinusta.

Toisinaan se voi aiheuttaa pelkoa, väsymystä ja jopa ahdistusta. Pärjäänkö minä äitinä, kun en päihteidenkäyttäjänä ole pystynyt huolehtimaan itsestänikään? Voiko minuun luottaa, että osaan asettaa lapsen edun oman etuni edelle?

Nämä kysymykset painavat monen päihteistä irti päässeen äidin mieltä vielä pitkään raitistumisen jälkeenkin. Silloinkin jonkun on kuljettava rinnalla, autettava arjessa ja ennen kaikkea sanottava: ”Sinä pärjäät hyvin. Sinä olet hyvä äiti lapsellesi.” Se saa jaksamaan vaikeinakin hetkinä äitinä – päihteettä.

Ensi- ja turvakotien liiton hallinnoima Pidä kiinni -hoitojärjestelmä on tarkoitettu avuksi vakavasti päihdeongelmaisille raskaana oleville tai juuri synnyttäneille äideille ja vauvoille. Sen ytimen muodostavat seitsemän päihdeongelmien hoitoon erikoistunutta ensikotia ja niiden avopalveluyksikköä eri puolilla maata. Hoitojärjestelmässä ei pelkästään hoideta äidin päihdeongelmaa, vaan samalla juuri opetellaan vanhemmuuden taitoja ja vuorovaikutusta äidin ja vauvan välillä.

Hoitojärjestelmä on todettu erittäin tehokkaaksi: kaksi kolmesta ensikodeissa olevista ja kolme neljästä avopalveluyksiköissä olleista äideistä kuntoutuu niin hyvin, ettei lasta jouduta ottamaan huostaan. Suurin osa ensikuntoutuksessa olleista äideistä voi elää täysipainoista ja päihteetöntä elämää lapsen kanssa. Yksivuotiaina lapset ovat normaalisti kehittyneitä ja terveitä.

Jostain syystä Suomessa ei kuitenkaan tunnu koskaan olevan varaa tämän toiminnan rahoittamiseen valtion varoista.

Jostain syystä Suomessa ei kuitenkaan tunnu koskaan olevan varaa tämän toiminnan rahoittamiseen valtion varoista. Vuosittain katkolla ollut rahoitus uhkaa nyt loppua kokonaan ja siten lopettaa koko toiminnan. Monet poliitikot ovat valmiita määräämään päihteitä käyttävät äidit pakkohoitoon, mutteivät ole valmiita myöntämään rahoitusta toiminnalle, joka johtaa samaan lopputulokseen inhimillisemmin, kestävämmin ja kustannustehokkaammin.

Pakkohoidon seurauksena voisi olla toki päihteetön raskaus, mutta takeita huostaanottojen vähenemisestä tai vanhemmuuden jatkosta ei olisi. Päihteitä käyttävä äiti tarvitsee ennen kaikkea kokonaisvaltaista tukea päihteettömyyteen ja vanhemmaksi kasvamiseen. Se on yhteiskunnan käyttämää rahaakin arvokkaampi mahdollisuus onnistua päihteettömänä äitinä.

Tärkeintä on kuitenkin se, että silloin syntyvällä lapsella on mahdollisuus normaaliin lapsuuteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE