Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Päihdekierteen taakseen jättänyt ex-jääkiekkoilija Marko Jantunen: ”Minä olin narkomaani, hän kansanedustaja, ja silti seisoi rinnallani”

Lahtelaisen jääkiekkoilijan Marko Jantusen ollessa teini-iässä hänen serkkunsa kuoli huumeiden yliannostukseen. Se kolahti.

– Sanoin äidille silloin, etten käytä ikinä huumeita.

Huumeiden vastustajasta tuli lopulta käyttäjä.

– Koukutuin ensimmäisestä kerrasta. Ihan kuin taivas olisi laskeutunut maan päälle.

Sitä taivasta Jantunen halusi tavoitella yhä uudestaan. Hän peitteli ja valehteli käyttöään viimeiseen asti. Pian huumeita saadakseen oli pakko varastaa.

Sitä seurasi kolmen kuukauden ehdollinen vankeustuomio lokakuussa 2014. Jantusen henki oli useamman kerran hiuskarvan varassa. Sekään ei pysäyttänyt. Vasta huoli perheenjäseniin kohdistuvasta uhkasta sai jääkiekkoilijan polvilleen.

– Ääni sisälläni toisti ”tää johtuu susta Marko”.

Pelimies.

 

Jantunen törmäsi demarikansanedustaja Ville Skinnariin Alkossa. ”Me ei jätetä sua. On paljon ihmisiä, jotka välittävät susta”, hän sanoi. Jantunen ja Skinnari olivat tutustuneet jääkiekkopiireissä jo nuorena.

– Minä olin narkomaani, hän kansanedustaja, ja silti seisoi rinnallani.

Nykyisin he ovat aiempaa läheisempiä ja vaihtavat säännöllisesti kuulumisia.

– Kerron Skinnarille päihdetyön uusimmat käänteet.

Heidät hoidetaan väärin.

Jantunen ei syytä ketään muuta päihdekierteestään.

– En ole ikinä menettänyt uskoani ihmisiin. Olen tosi kiitollinen kovistakin koettelemuksista, jotka johtuivat minusta itsestäni.

Jantunen tietää omasta kokemuksesta, ettei päihdetyö Suomessa toimi. Ihmiset haluavat apua, mutta he eivät saa sitä.

– Heidät hoidetaan väärin. Järjestelmä vuotaa katastrofaalisesti. Työyhteisöissä päihteiden käytön salailu ei kannata. Se tappaa.

Jantusen toiveena on saada SM-liigaan oma hoitoonohjausjärjestelmä.

– Me emme raitista ketään, mutta annamme ihmisille mahdollisuuden elää raittiina. Peliriippuvuus on suurin trendi tällä hetkellä nuorison keskuudessa yhteiskunnassamme.

En ota enää edes kahvikuppia velaksi.

Kaikki lähtee yhden tilanteen voitosta. Niin oli jääkiekossa ja nyt raittiina elämisessä.

– Tällä hetkellä julkisuudesta on enemmän hyötyä kuin ikinä. Olen antanut kasvot päihderiippuvuudelle ja meidän päihdetyöllemme. Pystymme pelastamaan toisten ihmisten elämiä, Jantunen hehkuttaa.

Aiemmin Jantusen tullessa matkalta kului päiviä krapulasta toipumiseen. Nyt samana tai seuraavana päivänä saattaa olla työkeikka.

– En usko enää sattumaan. Uskon vain omaan työntekoon ja omien asioiden hallintaan. Saan elää ensimmäistä kertaa oikeanlaista elämää. En tiennyt ennen sellaisesta mitään.

Lue koko laaja Marko Jantusen haastattelu torstain 4. tammikuuta Demokraatista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE