Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Paikallista pureskeltavaa Demokraatti.fi:ssä – ”Suomea katsotaan punaisten silmälasien läpi muualtakin kuin Helsingistä”

Harri Sandell ja Jari Niemelä löysivät jos jonkinlaista rekvisiittaa lauantaiseen demaritapahtumaan, josta Niemelä aikoo raportoida Demokraatin Pirkanmaan sivuille.

Demokraatti.fi:n tarjonta ja maantieteellinen kattavuus laajenee, kun uusia alueellisia sivuja julkaistaan kevään ja kesän mittaan. Ensimmäisenä alueena startin ottaa Pirkanmaa. Urheilijoilta usein kysytään, millä mielin tulevaan koitokseen lähdetään. Nyt samaa sopii kysyä Pirkanmaan kirjoittajapoppoon Jari Niemelältä.

– Erittäin hyvällä fiiliksellä! Tämähän on innostavaa lähteä rakentamaan Demokraatin sivujen alle alueellista osiota. Hienoa olisi, jos siellä kohta olisi kaikki vaalipiirit. Sellaisia uutisosioita ei nimittäin tässä maassa montaa ole, Niemelä sanoo.

Demokraatin päätoimittaja Mikko Salmi jakaa Niemelän innostuksen ja toiveen vahvasta alueellisesta verkostosta. Hän asettaa tavoitteeksi, että syyskuun loppuun mennessä Niemelän odotus kaikkien piirien mukaantulosta on totta.

– Kun suurin osa SDP:n aluelehdistä lakkautettiin 2010-luvun alussa, jäi alueelliseen sd-viestintään ja uutisointiin suuri aukko. Nyt Suomea katsotaan punaisten silmälasien läpi muualtakin kuin Helsingistä, Salmi hehkuttaa.

Toiveissa laaja lukijakunta

SDP:n Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Harri Sandell kertoo, että demareiden omaa alueellista juttutuotantoa on kovasti toivottu ja Demokraatti.fi on sellaiselle hyvä ja luonteva koti. Erityisesti on kaivattu julkaisua, joka huomioi Pirkanmaan pienemmätkin pelurit. Tähän toiveeseen halutaan nyt vastata.

– Toki Tampere isona kaupunkina on varmasti hallitseva, mutta on pyrkimyksenä, että kaikista Pirkanmaan kunnista tulee juttuja, Sandell sanoo.

Lisää aiheesta

Aluesivuilta kaikuu sosialidemokraattisen liikkeen ääni ja otsikoihin varmasti nousevat alueella ajankohtaiset politiikan aiheet, mutta suunnitelmissa on tarjota paikallisesti kiinnostavaa luettavaa laajalla kirjolla.

– Alueellisilla sivuilla on meille iso merkitys ja toivomme, että ne tavoittaisivat demareiden lisäksi paljon muitakin lukijoita, Sandell kertoo.

Demokraatin päätoimittaja Mikko Salmi uskoo, että uudesta sisällöstä saadaan sopivasti potkua myös kuntavaalityöhön. Hän lupaa, että kaikkiin SDP:n piireihin ollaan pian yhteydessä aluetarjonnan laajentamisen merkeissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE