Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Paine kasvaa: “Sipilän hallituksen käsitys oikeusvaltiosta ei ole länsimaisella tasolla”

Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) vaatii pääministeriltä selvitystä oikeuskanslerin sivuuttamisesta.

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä vaatii pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) selvitystä siitä, miksi hallitus on sivuuttanut oikeuskanslerin lainvalmistelusta.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka kertoo asiasta Helsingin Sanomissa.

– Kyseessä on todella vakava asia ja vaatii pikaista selvitystä pääministeriltä. Sen lisäksi, että lainvalmistelun taso on ollut surkealla tasolla, Sipilän hallituksen käsitys oikeusvaltiosta ei ole länsimaisella tasolla, Ojala-Niemelä sanoo.

Ojala-Niemelä kertoo katsoneensa pitkään Sipilän hallituksen kompurointia perustuslain kanssa. Hänen mukaansa syynä hallituksen toimintaan on piittaamattomuus.

– Kompurointi ja törmäykset perustuslain reunaehtoja vastaan ovat yleistyneet Sipilän hallituksen aloitettua työnsä keväällä 2015. Mahtipontiset lainsäädäntöhankkeet valuvat yksi toisensa jälkeen hiekkaan, kun niiden perustuslainvastaisuus alkoi näyttää todennäköiseltä. Tämän vuoksi hallitus joutui perääntymään aikeistaan kerta toisensa jälkeen, Ojala-Niemelä toteaa.

Esimerkeiksi hän nostaa työmarkkinauudistukseen tähtäävät lainsäädäntöhankkeet, jotka johtivat hallituksen kolmikantaiseen neuvottelupöytään.

Viimeisimpinä esimerkkeinä törmäyksistä Ojala-Niemelä pitää liikennerikkomuksista annettavien sakkojen kaksinkertaistamisyritystä ja työttömille suunnattujen haastattelujen yksityistämistä, joista hallitus on joutunut vetäytymään niiden perustuslainvastaisuuden johdosta.

Lisää aiheesta

Toivon, että hallitus pikkuhiljaa oppisi, ettei sen oma hallitusohjelma ole perustuslain yläpuolella.

Ojala-Niemelä toivoo hallituksen “pikkuhiljaa oppivan, ettei sen oma hallitusohjelma ole perustuslain yläpuolella”.

– Oikeusoppineet syyttävät Sipilän hallitusta poliittisesta manipuloinnista lainvalmistelussa ja oikeusvaltioperiaatteiden koettelemisesta. Kun tällaisia syytöksiä kuuntelee, luulee niiden koskevan Puolan tai Unkarin hallitusta. Kyse on kuitenkin Suomen hallituksesta vuonna 2016.

Demariryhmän varapuheenjohtaja ehdottaa Sipilän hallitukselle peiliin katsomista.

– Vaadin, että pääministeri Sipilä selvittää välittömästi, miksi oikeuskansleri on sivuutettu tällä tavalla lainvalmistelussa, Ojala-Niemelä päättää tiedotteensa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE