Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Päivi Räsäsellä ja kokoomuksen Laiholla eri käsitys limuviinasovusta – “En ole itse tällaista kuullut”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli alkoholilakia koskevaa hallituksen esitystä keskiviikkona 15. toukokuuta.

Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) uskoo hallituksen limuviinasovun kestävän myös alkoholilain ylimääräisellä valiokuntakierroksella. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan (StV) varapuheenjohtaja, kokoomuksen Mia Laiho ei ole lisäkierrosta koskevasta sovusta kuullutkaan.

Simo Alastalo ja Johannes Ijäs

Ylimääräinen valiokuntakierros tarkoittaisi eduskunnan suurta valiokuntaa, jonne alkoholilaki on todennäköisesti ensi viikolla etenemässä, koska sosiaali- ja terveysvaliokunta tulee perjantaina esittämään lain hylkäämistä.

SDP:n esitys alkoholilain käsittelyn keskeyttämisestä kaatui keskiviikkona sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Ennen kokousta oli epäselvää olisiko lakia vastustava Päivi Räsänen äänestämässä keskeyttämisestä opposition mukana, mutta Räsänen valitsi pysyä ruodussa. Valiokunta ei siis palauta lakiesitystä takaisin ministeriöön vaan tekee siitä Räsäsen tuella perjantaiksi hylkäävän mietinnön.

KUN mietintö valmistuu, se etenee ensi viikolla eduskunnan täysistunnon käsiteltäväksi. On hyvin todennäköistä, että lain hylkäämistä esittävä mietintö häviää salissa tehtävälle vastaesitykselle. Koska lakeja ei voida hyväksyä ilman niiden hyväksymistä kannattavaa mietintöä, mietinnön tekeminen siirtyy eduskunnan suuren valiokunnan tehtäväksi.

Päivi Räsänen vakuutti keskiviikkona, että alkoholilakiin ei tule suuressa valiokunnassa muutoksia. Keskeisin muutostarve, jota on perusteltu myös EU-oikeudella, liittyisi vahvojen limuviinojen sallimiseen eli niin sanottuun valmistustapaneutraliteettiin. Nykymuodossaan hallituksen esitys toisi maitokauppoihin vain käyttämällä valmistetut 8 prosenttiset juomat.

RÄSÄSEN mukaan hallitusryhmät ovat myös suuressa valiokunnassa sitoutuneet siihen, ettei lakiin kirjata valmistustapaneutraliteettia.

– Se on hallitusohjelmaan kirjoitettu, ja hallitusohjelmassa pysytään ja se on varmistettu, Räsänen kommentoi StV:n kokouksen jälkeen keskiviikkona.

Häneltä kysyttiin millä tasolla asia on varmistettu.

– Kyllä se on ihan ministeritasolla varmistettu.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) ei ollut suurta valiokuntaa koskevasta hallitusryhmien sopimuksesta kuullutkaan.

Onko hallitusryhmien kesken sovittu, että suuressa valiokunnassa mennään hallitusohjelmakirjauksen mukaan eli valmistustapaneutraliteetti ei muutu siitä, mitä on sovittu ohjelmassa?

– Itse en ole sellaista keskustelua ollut kuulemassa tai käynyt sellaista. Jos StV:n mietintö ei nyt saa riittävää enemmistöä taakseen ja se lähtee salista suureen valiokuntaan, niin suuri valiokunta tekee sitten päätöksen joko pohjan mukaan mutta toki, kun se menee toiseen valiokuntaan, heillä on mahdollisuus myös muuttaa esitystä. Mutta tällaisessa keskustelussa en ole itse ainakaan ollut mukana, että oltaisiin vielä keskusteltu, oltaisiinko sitä mahdollisesti muuttamassa tai ei.

Räsänen taisi sanoa, että ministeritasolta olisi tullut tällaista viestiä?

– En ole itse tällaista kuullut.

Pidätkö mahdollisena, että se muuttuisi suuressa valiokunnassa, että limuviinatkin tulisivat mukaan noin kahdeksaan prosenttiin?

– En osaa ottaa siihen asiaan kantaa. Suuri valiokunta varmasti arvioi sitten myöskin sen kritiikin, mitä esitystä kohtaan on esitetty, että onko sitä tarpeen muuttaa vai mennäkö sillä hallituksen alkuperäisellä esityksellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE