Kotimaa

Päivi Söderholm matkusti Pohjois-Amerikan Luoteisväylän läpi vain 24 vuorokaudessa: ”Kaikkeen ei voi edes varautua”

Jani Laukkanen
Jani Laukkanen
Jani Laukkanen

Diplomimerikapteeni Päivi Söderholm oli monitoimijäänmurtaja MSV Nordicalla sen matkatessa Pohjois-Amerikan Luoteisväylän läpi viime heinäkuussa 24 vuorokaudessa. Nopeammin kuin kukaan.

Nelisenkymmenen hengen ryhmä lähti Kanadan Vancouverista määränpäänään Grönlannin Nuuk. Kyseessä oli Suomi 100-, ja Kanada 150-vuotisjuhlamatka Arctic 100 Expedition.

– En ole ollut aiemmin näin pitkällä merimatkalla ilman pysähdystä satamassa.

Luoteisväylällä malvan värinen jää lumosi. Jäälautat, vapaa vesi ja sohjo vaihtelivat. Mursuja ja hylkeitä uiskenteli paljon. Merellä oli oma päivärytminsä. Aika kului eri asiantuntijoiden luennoilla, keskusteluissa, kirjastossa ja kuntosalilla.

– Aamulla menin komentosillalle katsomaan, mitä yön aikana oli tapahtunut.

Eniten aikaa meni eläinten ja maisemien tarkkailuun. Mielessä pyöri samantien ajatus isosta valaasta uiskentelemassa laivan vieressä, jos menisi hyttiin.

Näimme, miten toisella puolella salmea päivä vaihtui jo perjantaista lauantaiksi.

Yksi hetki on noussut Söderholmin matkamuistoissa maagisuudessaan ylitse muiden.

Beringinsalmessa kulkee päivämääräraja; kellonaika on sama, mutta päivä on eri. Aurinko nousi ja laski kummassakin maassa samaan aikaan.

– Olimme Alaskan puolella puolenyön aikoihin. Meillä päivä vaihtui torstaista perjantaiksi. Näimme, miten toisella puolella salmea päivä vaihtui jo perjantaista lauantaiksi.

Inuiitti-opiskelijat kertoivat omasta kulttuuristaan. Söderholm törmäsi ristiriitaan. Hänestä meillä julkaistu tieto on liian yksipuolista.

– Alkuperäisasukkailla on paljon alkoholi- ja huumeongelmia. Ympäristö on aika ankea, jossa pitäisi asua. Kun heille saisi edes jotain toimintaa, jolla elintasoa voisi nostaa.

Myös matkailu alueelle on kasvamassa. Söderholm uskoo hyvin suunniteltuun, hoidettuun ja järjestettyyn matkailuun. Silloin siitä voi olla alkuperäisväestöllekin hyötyä. Hän näkee kuitenkin matkailuun liittyvät riskit, jos Luoteisväylälle pääsee mellastamaan monenkirjavia toimijoita.

– Luonto on hyvin haavoittuva. Olosuhteet voivat muuttua helposti, ja monivuotista jäätä voi kasautua.

Söderholm kävi seitsemän vuotta sitten Ugandassa katsomassa gorilloja viidakossa. Osa pääsymaksusta meni alueen luonnonsuojeluun. Siinä oli hänestä hyvä esimerkki siitä, miten matkailu ja luonto voivat kulkea käsi kädessä.

– Kaikista matkoista jää jälki. Se kaikki on minussa mukana sisälläni.

Asiat pitää ottaa vastaan silloin, kun ne tulevat.

Kun sattuu onnettomuus, se on usein monen asian summa. Tilanteet tulevat nopeasti ja silloin on tehtävä samantien päätökset. Söderholm oli pienten lasten kanssa kotona, kun hän kuuli Estonian uppoamisesta 1994.

Hänen jo edesmennyt merikapteenimiehensä oli samaan aikaan työvuorossa Itämerellä. Oli lähellä, ettei mies ollut mukana pelastamassa meren varaan joutuneita. Heidän laivansa oli kuitenkin sen verran kaukana, ettei heidän tarvinnut lähteä. Se oli muistutus siitä, mitä kaikkea merellä voi tapahtua.

Finnpolaris-rahtialus upposi vuonna 1991 Grönlannin länsipuolelle neljänsadan metrin syvyyteen. Koko miehistö saatiin pelastettua. Söderholm oli työskennellyt aiemmin siellä.

– Olen sanonut, että siellä se Finnpolaris makailee Titanicin ”vieressä”.

Huolehtiminen saati pelkääminen ei ole Söderholmin juttu; niihin menee vain turhaa energiaa. Vaikka olisi teoriaopinnoissa miten hyvä, se ei takaa taitoja merellä varsinkaan poikkeustilanteissa.

– Kaikkeen ei voi edes varautua. Siihen ei edes ihmisen mielikuvitus riitä. Asiat pitää ottaa vastaan silloin, kun ne tulevat.

Lue koko laaja Päivi Söderholmin haastattelu 12. lokakuuta Demokraatista.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat