Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Päivittäistavarakauppa ällistyi Tullin tulkinnasta – “Tällä päätöksellä kuluttajien maksama verokuorma nousisi vuositasolla noin 25 miljoonaa euroa”

Panimo-, päivittäistavarakauppa- ja ravintola-alat ovat tyrmistyneet Tullin tulkinnasta uudesta EU:n antamasta asetuksesta.

Demokraatti

Demokraatti

Sen mukaan suomalaiskuluttajille tutut maustetut siiderit ja käymispohjaiset long drink -juomat luokitellaan korkeamman valmisteveron tulliluokkaan.

Asetuksessa määritetään, minkä tullinimikkeen mukaan juoman valmistevero määräytyy. Tähän asti esimerkiksi mansikalta tai mustikalta maistuvat siiderit on luokiteltu tulliluokkaan 2206, nyt ne ovat vaarassa joutua luokkaan 2208. Tuotteen alkoholipituisuudesta riippuen vero voi nousta noin 40 prosenttia.

Se voi alan mukaan tarkoittaa jopa suomalaistuotteiden valmistuksen loppumista ja niiden poistumista kaupan ja ravintoloiden tarjonnasta. Päivittäistavarakauppa ry sanoo, että ainakin se nostaisi merkittävästi kuluttajahintaa.

“Tällä päätöksellä kuluttajien maksama verokuorma nousisi vuositasolla noin 25 miljoonaa euroa”, arvioi Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Lisäksi Tullin tulkinta romuttaa suomalaisten niin isojen kuin pienpanimoidenkin mahdollisuuden vahvistaa kotimaisilla marjoilla maustettujen siiderien suosiota.

“Niissä on valtava vientipotentiaali, mutta tällä päätöksellä tuoteryhmä tuhotaan. Resursseja vientiponnisteluihin ole ilman vahvaa kotimaan myyntiä”, sanoo Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka.

Suomen Tulli äänesti asetuksen puolesta 3. kesäkuuta, ja voimaan se tulee ilman siirtymäaikaa 26. kesäkuuta.

“Asia on otettava Tullissa uuteen käsittelyyn”, vaativat panimo-, päivittäistavarakauppa- ja ravintola-alojen edustajat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE