Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Palaneen käryä: ministeriö selvitti virkamiesten verottomia viina- ja tupakkaostoksia

Ulkoministeriö on saanut päätökseen Tukholman suurlähetystön henkilökunnan verottomia ostoksia koskevan sisäisen selvityksen.

Selvityksessä tutkittiin kaikkien 17 edustustossa työskennelleen, ulkoministeriöstä edustustoon lähetetyn virkamiehen vuosina 2013—2015 tekemiä verottomia hankintoja erityisesti alkoholi- ja tupakkatuotteiden osalta.

Ministeriö tiedotti asiasta tänään.

Selvityksen mukaan Tukholman suurlähetystössä verottomiin hankintoihin oikeutetut virkamiehet ovat luovuttaneet pienehköjä määriä alkoholi-, tupakka- ja kosmetiikkatuotteita muutamia kertoja vuodessa myös niille edustuston palveluksessa oleville henkilöille, joilla ei tätä oikeutta ollut.

Selvityksessä ei ole tullut esille, että hankintoihin oikeutetut virkamiehet olisivat rahallisesti hyötyneet hankintojen tekemisestä työtovereilleen. Selvityksessä ei myöskään ole tullut esille, että tuotteita olisi välitetty muualle kuin edustuston työntekijöiden omaan käyttöön.

Virkamiesoikeudellisesti arvioiden kysymys on kuitenkin ollut virheellisestä käytännöstä, joka on lopetettu noin kaksi vuotta sitten. Asiasta on annettu suurlähetystölle huomautus.

Ministeriö on ohjeistanut kaikkia edustustojen päälliköitä käymään asemaan verottomia hankintoja koskevat määräykset ja ohjeet läpi yhdessä edustuston henkilöstön kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE