Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

Palestiinan lipuilla koristetut huivit olivat liikaa Euroviisuissa – Islanti sai sakkoja esiintyjänsä protestista

Toukokuussa Tel Avivissa järjestetyissä Euroviisuissa Islantia edusti Hatari-yhtye.

Euroviisuja järjestävä Euroopan yleisradiounioni EBU on rankaissut Islantia sakoilla toukokuisessa laulukilpailussa esitetyn protestin vuoksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Israelissa järjestettyjen Euroviisujen yleisöpisteiden julkistamisen aikana Islantia edustaneen Hatari-yhtyeen jäsenet käärivät auki Palestiinan lipuilla koristetut huivit suorassa tv-lähetyksessä. EBU:n sääntöjen mukaan poliittisten mielipiteiden ilmaisu on Euroviisujen sääntöjen mukaan kielletty.

EBU ei halunnut kertoa uutistoimisto AFP:lle, minkä suuruinen sakko Islannin yleisradioyhtiölle on protestin vuoksi määrätty. Se kuitenkin sanoi sakkojen “olevan linjassa kilpailun sääntöjen kanssa”.

Hatari-yhtyeen kannanotto ei välttämättä ollut varsinainen yllätys, sillä yhtyeen jäsenet ovat kertoneet vastustavansa Israelin miehitystä Palestiinassa. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948 palestiinalaisten aiemmin asuttamalle maalle. Varsinaisen Palestiinan miehityksen katsotaan alkaneen vuonna 1967, kun Israel valloitti kuuden päivän sodassa maa-alueita Egyptiltä, Jordanialta ja Syyrialta. Israel miehittää yhä Gazan kaistaa, Länsirantaa ja Golanin ylänköä.
Palestiinan otti esille esityksessään myös viisujen finaalilähetyksen tähdeksi lennätetty Madonna. Hänen tanssijoillaan oli asuissaan sekä Israelin että Palestiinan lippuja.

– Se oli virhe. Ei ole mahdollista sekoittaa politiikkaa kulttuuritapahtumaan, kaikella kunnioituksella Madonnaa kohtaan, kommentoi Israelin kulttuuriministeri Miri Regev esitystä AFP:n mukaan.

Suomalaisyleisö lämpeni Islannille 

Tämän vuoden Euroviisut järjestettiin Tel Avivissa Israelin Netta Barzilain voitettua viime vuoden kilpailun. Tel Avivissa voiton vei Hollannin Duncan Laurence kappaleella Arcade, joten ensi keväänä viisuväki kokoontuu Rotterdamiin.

Islannin Hatari sijoittui Tel Avivissa lopulta sijalle 10. Esitys oli esimerkiksi suomalaisten mieleen, ja Hatrid mun sigra -kappale saikin Suomesta täydet yleisöäänipisteet.

Suomen edustajat, Darude eli Ville Virtanen sekä kappaleen solisti Sebastian Rejman, jäivät Israelissa ensimmäisen semifinaalin jumboksi ja karsiutuivat finaalista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE