Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Paljon muita hyviä päätöksiä en tuolloin saanut aikaan” – Soini äänesti aikoinaan Ahtisaarta

Timo Soini antoi aikoinaan äänensä Martti Ahtisaarelle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini myöntää äänestäneensä SDP:n ehdokasta Martti Ahtisaarta vuoden 1994 presidentinvaalien toisella kierroksella.

– Paljon muita hyviä päätöksiä en tuolloin saanut aikaan, Soini kirjoittaa “plokissaan”.

Soini oli tuolloin jo henkitoreissaan olleen SMP:n puoluesihteeri. Hänen mukanaan myös puheenjohtaja Raimo Vistbacka meni Ahtisaaren taakse.

– Nobelisti. Hän on tehnyt suuria palveluksia Suomelle ja maailmalle. Tolkun mies, Soini hehkuttaa.

Ahtisaarelta ilmestyi tänään keskustelukirja yhdessä Jaakko Iloniemen ja Tapani Ruokasen kanssa. Ahtisaari antoi palautetta SDP:lle: ” Kuka tuollaista puoluetta voi äänestää?”

Soini on riemastunut Ahtisaaren pohdinnoista.

– Minä en puutu SDP:n asioihin, mutta inhimillisellä tasolla vastaus kiinnostaa. Mitähän se demari kirjoittaa?

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE