Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Paljonko kokoaikaista työtä tekevän tulisi vähintään tienata? Maria Ohisalo: 1 500€/kk

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kuuden suurimman puolueen edustajat olivat tänään tentattavana SAK:n edustajiston kaksipäiväisen syyskokouksen yhteydessä.

Rane Aunimo

Demokraatti

Tenttiin osallistuvat puheenjohtajat Sanna Marin (sd.), Annika Saarikko (kesk.), Riikka Purra (ps.), Maria Ohisalo (vihr.), Li Andersson (vas.) ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen.

Keskustelussa yhtenä teemana oli palkkaköyhyys. Panelisteille esitettiin, että jos ihminen tekee työtä viitenä päivänä viikossa kahdeksan tuntia päivässä, kuinka paljon hänen pitäisi tienata vähintään bruttona.

KYSYMYS ei ollut helppo puheenjohtajille, mutta vastauksiakin saatiin lopulta.

– Puolue ajaa 12 euron minimituntipalkkaa, niin se menee varmaan yli kahden tonnin kuussa. Aika vähän se on sekin, sanoi Li Andersson.

Sanna Marin kirjoitti lapulleen 3 000 euroa kuukaudessa ja korosti, että summa riippuu esimerkiksi koulutustaustasta ja alasta.

– Kun tässä ei tätä alaa määritelty, niin pohdinpa sen tavallaan pienimmän palkkauksen ja keskipalkkauksen väliltä, mikä voisi olla kuitenkin täysipäiväistä työaikaa tekevälle, kun meillä on korkea inflaatiotaso ja kustannukset nousee, asuminen on kallista ja palkalla pitää tulla toimeen. Sanoisin, että tämä menee ehkä enemmän kuitenkin sinne alakanttiin kuin yläkanttiin.

Lisää aiheesta

Maria Ohisalon saldoksi tuli 1 500 euroa. Hän selitti alhaista lukuaan.

– Pitää olla paljon enemmän, mutta olen puhunut paljon sen puolesta, että meillä pitäisi olla pohjana perustulo ihan jokaiselle, jonka päälle lähdetään rakentamaan. On monia ihmisiä, jotka eivät voi tehdä kokopäiväistä työtä ja jos tämän päälle lähdetään rakentamaan, että tässä olisi esimerkiksi 600 euron perustulo yhdistettynä tähän, päästään päälle pariin tonniin.

OHISALON puheenvuoro herätti kiivastakin keskustelua. Marin vastasi Ohisalolle sanomalla, ettei ymmärrä perustulon lähtökohtaa siitä, että yhteiskunnan maksettavaksi pitäisi siirtää työnantajan palkkakuluja.

– Pistetään niin minimipalkat, tonniviisisataa kuussa ihmiselle kahdeksan tuntia päivässä viisi päivää viikossa ja sitten yhteiskunta maksaa palkan päälle. Yhteiskunta, jota minä en halua nähdä.

Myös Saarikko vastasi Ohisalolle napakasti.

– Kaikki saisi jonkun pohjan valtiolta ja työnantajat voivat maksaa vähemmän? Tässä ei ole mitään järkeä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE