Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Palkankorotuksista väännetään taas tänään – päänavaajan ratkaisua odotetaan

Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus ovat kokoontuneet valtakunnansovittelijan toimistolle työehtosopimusneuvotteluihin. Ratkaisua pidetään koko liittokierroksen päänavaajana, joka linjaa esimerkiksi palkankorostustasoa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työnantajapuolta edustavan Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle toivoi valtakunnansovittelijan toimistolle saapuessaan, että ratkaisu löydettäisiin tällä viikolla.

– Tilanne on kyllä hyvin vakava, sillä näkemysero palkankorotuksista on aika suuri, Helle sanoi.

Teollisuusliitto hylkäsi valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan ensimmäisen sovintoehdotuksen joulukuun alussa. Tuolloin työntekijäpuoli oli tyytymätön nimenomaan ehdotettuun palkankorotustasoon.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto on sanonut, että muusta sopimuksen sisällöstä osapuolet ovat melko yksimielisiä.

Viime viikolla kaikkiaan noin 100 000 Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n jäsentä osallistui vientiteollisuuden kolmepäiväiseen lakkoon.

Teollisuusliiton hallitus oli koolla viime perjantaina. Liitto ei tehnyt päätöksiä uusista lakoista tai muista työtaistelutoimista. Se kuitenkin sanoi arvioivansa tilannetta uudelleen, kunhan nähdään, miten neuvottelut tällä viikolla sujuvat.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE