Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Palkankorotusvara vain supistuu” – työnantajaliitto arvioi lakon vaikutuksia

Viikon päästä alkavaksi ilmoitetun, kahden viikon mittaisen lakon vaikutus suomalaiseen metsäteollisuuteen olisi yhteensä yli 900 miljoonaa euroa, työnantajajärjestö Metsäteollisuus arvioi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Järjestön mukaan mekaanisen metsäteollisuuden eli sahojen ja vaneritehtaiden lakko aiheuttaisi 270 miljoonan euron sekä paperi-, kartonki- ja sellutehtaiden lakko 640 miljoonan euron menetykset.

Viennille olennaisen metsäteollisuuden lakko maksaisi Suomelle 500 miljoonan euron vientitulot ja yhteiskunnalle lähes 50 miljoonan euron verotulojen menetyksen, järjestö laskee.

– Tällaisten tappioiden jälkeen on varmaa, että palkankorotusvara vain supistuu. Lisäksi kannattavuutta rajusti syövät lakot heikentävät merkittävästi mahdollisuutta säilyttää teollisia työpaikkoja Suomessa, Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén toteaa tiedotteessa.

“Teollisuusliittoa eivät aidot neuvottelut näytä kiinnostavan.”

Metsäteollisuus neuvottelee mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksesta Teollisuusliiton sekä paperi-, kartonki- ja selluteollisuuden työehtosopimuksesta Paperiliiton kanssa.

Sahojen ja vaneritehtaiden osalta neuvottelut eivät ole Metsäteollisuuden mukaan edenneet, ja työnantajajärjestö pitää lakkoa niiden piirissä erittäin todennäköisenä.

Lisää aiheesta

– Teollisuusliittoa eivät aidot neuvottelut ja yhdessä sopiminen näytä kiinnostavan. Se pyrkii yhdenmukaiseen pakettiratkaisuun kaikilla vientialoilla, Hollmén arvioi.

Sen sijaan Paperiliiton kanssa on järjestön mukaan neuvotteluyhteys, vaikka Paperiliitto kertoi katkaisseensa neuvotteluyhteyden antaessaan lakkovaroituksen noin viikko sitten.

Metsäteollisuus ja Paperiliitto tapasivat toisensa lyhyesti valtakunnansovittelijan toimistolla viime viikon tiistaina, minkä jälkeen ne ovat jatkaneet neuvotteluja keskenään viikonlopun yli.

Osapuolet tapaavat toisensa valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan luona seuraavan kerran tiistaiaamuna kello yhdeksästä alkaen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE