Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Palkansaajajärjestöt vaativat EU:ta puuttumaan Brexitin ja populismin perimmäisiin syihin – “On kestämätöntä, että…”

EU ja Britannia tarvitsevat jatkossakin toisiaan. – Britannialle ei kuitenkaan pidä tehdä sellaisia myönnytyksiä, jotka murentavat EU:n yhtenäisyyttä, FinUnions toteaa kannanotossaan. FinUnions on SAK:n, STTK:n ja akavalaisen neuvottelujärjestön Ylemmät toimihenkilöt (YTN) yhteinen EU-edustusto.

FinUnionsin johtajan Aleksi Kuusiston mukaan tällä hetkellä EU:ssa tärkeintä on torjua unionin hajoaminen. Hän painottaa, että on on puututtava Brexitin ja populismin perimmäisiin syihin.

 – Brexit oli pitkälti reaktio globalisaation haittapuolia vastaan, Kuusisto katsoo.

–  On kestämätöntä, että EU:n kansalainen voi menettää työpaikkansa siksi, että toisesta maasta lähetetylle työntekijälle saa maksaa alhaisempaa palkkaa. Tai siksi, että EU:hun saa tuoda tuotteita, jotka ovat halpoja sen vuoksi, että niiden valmistaja on saanut massiivisia, EU:ssa kiellettyjä valtiontukia.

Britannian eroneuvottelut alkoivat virallisesti tänään.

Neuvotteluissa on Kuusiston mielestä tavoiteltava mahdollisimman tiiviitä suhteita.

– EU ja Britannia tarvitsevat toisiaan. Britannialle ei kuitenkaan pidä tehdä sellaisia myönnytyksiä, jotka murentavat EU:n yhtenäisyyttä.

Jatkossa EU:n on edistettävä kestävää talouskasvua, jotta estetään populististen EU-erovaatimusten menestys muissa maissa.

Lisää aiheesta

FinUnions listaa palkansaajien kannalta tärkeimmät, kestävään talouskasvuun tähtäävät EU-aloitteet julkaisussaan Palkansaajien ajankohtaiset EU-hankkeet.

FinUnions peräänkuuluttaa sekä reilua kauppaa että EU-jäsenmaiden yhteisesti ohjattua panostusta tutkimus-, koulutus-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaan. Samalla on jatkettava markkinoiden avaamista.

FinUnions on Suomen palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n ja STTK:n sekä akavalaisen neuvottelujärjestön Ylemmät toimihenkilöt, YTN:n, EU-edustusto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE