Politiikka

”Palkansaajia on jo kuritettu riittävästi” – STTK lyttäsi työllisyysryhmän esitykset

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Puheenjohtaja Antti Palola tiivisti STTK:n hallituksen viestin: Jo riittää.
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Puheenjohtaja Antti Palola tiivisti STTK:n hallituksen viestin: Jo riittää.
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Puheenjohtaja Antti Palola tiivisti STTK:n hallituksen viestin: Jo riittää.

Maan hallituksen budjettiriihessä asettama kolmikantainen työllisyystyöryhmä jätti eilen loppuraporttinsa valtiovarainministeri Petteri Orpolle (kok.).

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n hallitus käsitteli työllisyystyöryhmän raporttia tänään ylimääräisessä kokouksessaan. Hallitus totesi, että palkansaajia on jo kuritettu riittävästi, eivätkä työryhmän esitykset sellaisenaan sovi jatkotoimien pohjaksi.

– Kilpailukykysopimus leikkaa ostovoimaa, siirtää työnantajien maksuja työntekijöiden maksettaviksi ja kohtelee epäoikeudenmukaisesti erityisesti julkisen sektorin pieni- ja keskituloisia, hallitus perustelee.

Keskusjärjestö muistuttaa, että jo aiemmin maan hallitus on päättänyt työttömyysturvan ja vuorotteluvapaajärjestelmän ehtojen heikentämisestä. Näiden toimenpiteiden vaikutusta ole vielä edes voitu arvioida.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola tiivistää hallituksensa viestin siihen, että ”nyt riittää”.

– Työttömyysturvajärjestelmän uudistaminen tässä työllisyystilanteessa ja jo tehtyjen kipeiden ratkaisujen perusteella on kohtuutonta.

Palolan mielestä selvitystyö sisältää kuitenkin hyviä ja kannatettavia ehdotuksia työllistämisen edistämiseksi.

– Kansantalouden kestävyyden näkökulmasta työllisyys on saatava nousuun. Siksi on tärkeää avoimesti pohtia ja löytää ratkaisuja työllisyyden edistämiseksi. Toivottavasti maan hallitus ottaa jatkotyön pohjaksi raportin aidosti työllisyyttä parantavat esitykset, Palola korostaa.

Oma aktiivisuus on tärkeää, mutta se tarkoittaa kannusteita.

STTK:n hallitus totesi, että ryhmän työtä on hankaloittanut alusta asti rajattu toimeksianto ja erittäin tiukka aikataulu.

– STTK on toistuvasti todennut, että työttömän oma aktiivisuus on tärkeää, mutta se tarkoittaa kannusteita. Tällaisia olisivat esimerkiksi koulutusmahdollisuuksien laajentaminen ja verokannusteet.

Juuri julkaistu työministeriön selvitys osoittaa, että vuonna 2014 tehokkaimpia lyhyen aikavälin työllistämistoimia ovat olleet vuorotteluvapaasijaisuus, opiskelu työttömyysetuudella ja valtiosektorille työllistäminen.

– Nyt näitä kaikkia on joko heikennetty tai ainakaan niitä ei ole edistetty, Palola pahoittelee.

STTK jätti työryhmän raporttiin täydentävän lausuman. Työttömyysturvan avulla tapahtuva omaehtoinen koulutus on keino parantaa Suomen kilpailukykyä pitkällä tähtäimellä.

– Asia on monimutkainen, mutta STTK:n mielestä sen selvittämiseen tähtäävä lisätoimeksianto olisi ollut maan hallituksen taholta tarpeellinen.

STTK kannatti myös omavastuupäivämallia työttömyysturvan kannustavuuden lisäämiseksi. Malli ei leikkaisi kohtuuttomasti työttömyysturvaa ja olisi tehokkaampi keino kuin kaavamaisesti toteutetut alenemat.

Keskusjärjestö olisi pitänyt perusteltuna, että työryhmä olisi voinut antaa eläketuen kertaluonteisesta toteuttamisesta myönteisen arvion (ns. Lex Lindström).

– Se olisi inhimillisesti arvioituna perusteltu ja työvoimahallinnon tehokkuuden näkökulmasta järkevä ratkaisu, Antti Palola toteaa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat