Eteläkorealaisen elokuvan maailmanvalloituksen keskeisimpiin tekijöihin lukeutuva Park Chan-wook tunnustautui hänkin uransa alussa kuuluvansa piinallisen yksityiskohtaisella väkivallalla ja raadollisella ihmiskuvalla herkutteleviin ohjaajiin, joiden shokeeraaviakin töitä on esitelty läntisillä markkinoilla kuin liukuhihnalta 2000-luvun aikana.

Rane Aunimo

Demokraatti

Myönnän auliisti, etten saa sellaista nautintoa monesta Etelä-Koreasta tulleesta menestyselokuvasta kuin niiden palkinnot ja katsojaluvut antaisivat olettaa, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa vuoden 2019 kassa- ja arvostelumenestys Parasite.

Samalla on toki tähdennettävä, että Parkin elokuvissa on myös taiten sommiteltuja visuaalisia tasoja ja koukkuja, jotka uppoavat tajuntaan hämmentämään paljon nähnyttäkin katsojaa. Suurelle yleisölle hänen tunnetuin elokuvansa lieneekin verinen mysteeri Oldboy (2003), josta Spike Lee ohjasi amerikkalaisen version kymmenen vuotta myöhemmin.

Lännessä läpilyöneitä Korea-elokuvia yhdistävät julmat tarinat ihmisten perimmäisestä syyllisyydestä. Vaikka joku vielä sattuisi syntymään syyttömänä, paha maailma kyllä varmistaa hänenkin pettymyksensä.

DECISION TO LEAVE (2022) palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla parhaasta ohjauksesta. Park kutsuu taas seuraamaan arvoitusta mutta palastelee juonen Oldboyn tavoin lukuisiin takaumiin ja kenties paikkansa pitäviin näkyihin. Väkivalta on nytkin paikoin häiritsevää etenkin naisiin kohdistuvana muttei enää mässäilevällä tyylillä annosteltua. Kutsuttakoon tätä vaikka ohjaajan kypsymiseksi.

Ihmisyyden kuvauksena elokuvassa lienee silti paljon sellaista, jota sikäläistä kulttuuria tuntemattoman läntisen katsojan on vaikea täydellisesti sisäistää. Alistuminen, kunnia, häpeä ja kosto kulkevat teemoina läpi elokuvan, mutta Park viittaa niihin ilman mitään erityistä painoarvoa tai havaittavaa mielenkiintoa. Ihmisen nurja puoli on teoksessa niin itsestäänselvää.

Erikoista kyllä, mutta tarinan uneton etsivä tuo mieleen Christopher Nolanin Insomnian (2002) väsyneen poliisimiehen ja tämän sisäiset demonit murhaajan jahdissa. Selvittäessään kallionkielekkeeltä maahan pudonneen kiipeilijän kuolemaa tutkija tutustuu uhrin kiinalaiseen leskeen, joka nousee oitis jutun pääepäillyksi. Poliisin ja tutkittavan suhde saa nopeasti sävyjä, jotka ovat vastoin ammattikoodia tai etsivän avioliittoa.

MODERNIEN, viileän viettelevästi kuvattujen dekkarien juju piilee siinä, että yleisö houkutellaan mukaan selvittämään mysteeriä, jota tärkeämmiksi muodostuvat lopulta sitä ratkaisevien henkilöjen luonnekuvat. Samalla Park esittää tarinalle yhden lopun jo ennen elokuvan puoltaväliä käynnistääkseen juonen uudelleen vuoden kuluttua aiemmin nähdyistä tapahtumista.

Tässä vaiheessa katsoja on jo ymmärtänyt teoksen nostalgiseksi neo-noiriksi, jossa vaillinaiset ja virheelliset ihmiset syöksyvät sumuun kuin pyörteisessä painajaisessa. Mitä ilmeisimmin Hitchcockia ihaileva ohjaaja flirttailee Vertigon (1958) sairaalloisella pakkomielteellä, femme fatalella ja kurkkua kuristavalla akrofobialla.

Senkin vuoksi Decision to Leave jättää jälkimaun tyylistä, joka tulee ennen sisältöä.