Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Palkkatuissa pahoja viiveitä, yhdistykset vaarassa kaatua – Taavitsainen: “Lopullinen vastuu kokonaisuudesta on työministerillä”

Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtaja, kansanedustaja Satu Taavitsainen on tehnyt kirjallisen kysymyksen palkkatukien maksuviiveistä.

Työttömien Keskusjärjestö ry jäsenyhdistyksineen on erittäin huolestunut TE-toimistojen myöntämien palkkatukien maksuviiveistä.

Vuonna 2015 perustettu KEHA-keskus on hoitanut maksatuksia yhdistyksille jopa useiden viikkojen viiveellä. Yleishyödyllisellä periaatteella toimivien yhdistysten taloudelle maksatusten viivästyminen on aiheuttanut erittäin suuria vaikeuksia.

Palkkatuki on taloudellinen tuki, jota TE-keskus voi myöntää työnantajalle työttömän työnhakijan palkkakustannuksiin. Maksatuksista huolehtiva KEHA-keskus on valtakunnallinen, verkostomaisesti toimiva ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintopalveluja tuottava virasto.

Toiminnanjohtaja Eira Varonen Tohmajärven Nurkka ry:stä kertoo Työttömien Keskusjärjestön tiedotteessa, että heillä palkkatukimaksut alkoivat viivästyä keväästä alkaen.

– Palkat on maksettava ajallaan ja rahat on jostain saatava. Palkkatukilaisten palkkasumma on suurimmillaan ollut 10 000–15 000 euroa kuukaudessa. Olemme yhdistyksenä toimittaneet hakemukset ajallaan ja maksun viivästys on ollut suuri järkytys. Viivästyneet maksatukset ovat keskeinen puheenaihe Pohjois-Karjalan alueen työttömien yhdistyksissä, siitä kärsivät kaikki.

“Olemme joutuneet kehittämään ‘vippaskonsteja’.”

Kajaanin Työvoimayhdistyksen puheenjohtaja ja Työttömien Keskusjärjestön hallituksen jäsen Eero Salonen hämmästelee myös syntynyttä tilannetta.

– Palkkatukimaksatukset alkoivat meillä viivästyä keväästä alkaen. Olemme joutuneet kehittämään ”vippaskonsteja” selvitäksemme tilanteesta. Lainaakin on jouduttu ottamaan kaupungilta.

Palkkatukien maksatuksessa on alueellisia eroja. Varsinais-Suomen työttömien yhdistyksistä kerrotaan, että alkuhankaluuksien jälkeen KEHA-keskuksen maksatukset ovat sujuneet tänä vuonna suurin piirtein ajallaan. Tosin palkkatukiraha alueelta loppui keväällä, joten palkkatukityöläisiäkään ei ole ollut entiseen malliin.

Maksujen viivästykset ovat jopa kaataneet yhdistyksiä. Sipoon työttömien yhdistys joutui lopettamaan toimintansa vuoden 2015 lopulla, kun palkkatukimaksatukset viivästyivät, Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski harmittelee.

“Hänen on otettava vastuu.”

Työttömien Keskusjärjestö vaatii hallitusta lisäämään KEHA-keskusten resursseja, että perusmaksut saadaan hoidettua viiveettä, painottaa keskusjärjestön puheenjohtaja, kansanedustaja Satu Taavitsainen. Hän on tehnyt tänään työministerille asiasta kirjallisen kysymyksen.

– KEHA on maksajavirasto, mutta lopullinen vastuu kokonaisuudesta on työministerillä ja hänen on otettava vastuu siitä, että valtion maksuvelvoitteet hoidetaan asianmukaisesti.

Maksatukset alkoivat Jukka Haapakosken mukaan viivästyä, kun tehtävä siirtyi ELY-keskukselta KEHA-keskukselle. Kun ELY-keskus hoiti tehtävää, maksuissa oli korkeintaan 10 päivän viive.

– Taloudellinen epävarmuus heijastuu heikentävästi kaikkeen yhdistysten ylläpitämään työllisyyttä edistävään toimintaan, Haapakoski tiivistää.

Taavitsainen toteaa, että viranomaiset tunnistavat ongelman ja ovat huomioineet viivästysten aiheuttamat vaikeudet yhdistysten perustoimintaan. Mutta heille ei ole vieläkään osoitettu riittäviä resursseja tehtävän hoitamiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE