Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Palomiesliitto vaatii arvioimaan palkat uudelleen – taustalla oikeuden päätös

Palomiesliitto SPAL kehottaa työnantajia arvioimaan palomiesten tehtäväkohtaiset palkat uudelleen. Vaativuudeltaan samasta tai samanarvoisesta työstä on maksettava samanlaista palkkaa, liitto toteaa tiedotteessaan.

Palomiesliiton mukaan palkkojen arvioinnissa on huomioitava viime perjantainen Helsingin hovioikeuden päätös koskien Espoon ja Helsingin palomiesten tasapuolista kohtelua palkkauksessa.

Hovioikeus totesi Espoon ja Helsingin kohdelleen valittajina olleita palomiehiä tasapuolisen kohtelun velvoitteen vastaisesti. Hovioikeus katsoi, että palomiehet tekivät kokonaisuutena arvioiden samanarvoista työtä kuin perustason ensihoitajat. Palomiehen ja perustason ensihoitajan töiden samanarvoisuutta arvioitaessa on hovioikeuden mukaan olennaista töiden sisällön arviointi.

– Hovioikeus katsoi, että töitä ei tehnyt vertailukelvottomaksi se, että palomiehiin ja perustason ensihoitajiin sovellettiin eri virka- ja työehtosopimuksia. Merkitystä ei ollut myöskään tehtäväsidonnaisuudella eli hälytysfrekvenssillä tai sillä, miten suuri osa työajasta sisälsi ensihoitotehtäviä, Palomisesliitto tiedottaa.

– Hovioikeus totesi, että palomiesten laajempi ja monipuolisempi käytettävyys pelastuslaitoksella osoitti, että palomies oli työnantajalle tässä suhteessa merkittävämpi ja arvokkaampi kuin perustason ensihoitaja.

Palomiesliiton mukaan palomiesten palkkojen tasapuolista kohtelua arvioitaessa vertailu tulee tehdä tehtäväkohtaisen palkan eikä kokonaispalkan perusteella. Tehtäväkohtainen palkka määrittyy tehtävän vaativuuden mukaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE