Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Palvelualan työantajat odottelevat rauhassa syksyä – ei neuvottele erikseen keskusjärjestösopimuksista

Palvelualojen työnantajat Palta odottelee suorastaan leppoisen oloisissa tunnelmissa tulevaa syksyä. Paltan keskusjärjestö EK irtisanoi viime viikolla keskusjärjestösopimukset Mitään dramatiikkaa tilanteessa ei nähdä – ei vaikka Paltan suurin vastapuoli SAK:lainen PAM ja sen puheen johtaja suorastaan tulistui EK:n siirrosta.

– Keskusjärjestösopimukset muodostavat keskeisen osan työmarkkinajärjestelmästä. Haluaako EK todellakin julistaa sodan tilanteessa, jossa Suomen taloudessa näkyy vihdoinkin valoa? kysyi PAM:n puheenjohtaja Ann Selin viime viikolla.

– Päätöksellä romutetaan muun muassa lomapalkkasopimus, yhteistoimintasopimus ja yleissopimus. Paikallisen sopimisen lisääminen on ollut sekä maan hallituksen että työnantajien tavoitteena.

– Keskusjärjestösopimuksilla on sovittu yhteistoimintamenettelyistä ja luottamushenkilöiden oikeuksista. Näiden sopimusten irtisanomisen jälkeen on mahdoton kuvitella, että ay-liike voisi sopia mitään paikallisen sopimisen lisäämisestä, Selin jyrisi.

Selin ennakoi tiedotteessaan vaikeaa neuvottelukierrosta, jossa liittokohtaiset edut menevät yhteisten etujen edelle. Keskusjärjestösopimuksen suoranaiset vaikutukset eri toimialoilla vaihtelevat merkittävästi.

–  EK:n päätös romuttaa nyt viimeisetkin ajatukset siitä, että tuleva liittokohtainen neuvottelukierros olisi sopuisa. Jokainen liitto lähtee nyt neuvotteluihin omilla tavoitteillaan, jossa on mukana kaikki irtisanottujen keskusjärjestösopimusten asiat. EK:n jäsenliitot joutuvat nyt neuvottelupöydissä tehdyn päätöksen vastuunkantajiksi, ennakoi Selin viime viikolla.

Paltan toimitusjohtaja Riitta Varpe on tyysti eri mieltä kuin Ann Selin. Hänen mielestään mitään ei ole tapahtunut. Sopimuksilla ei ole kiire ja hyvin voidaan aloittaa neuvottelut syksyllä.Tulisi tuplat

Lisää aiheesta

PAM ja muutama muu liitto ovat jo ilmaisseet, että  ensin pitää leipoa irtisanotut sopimukset nykysopimuksiin. Sitten päästään tessien kimppuun.

Ihan eri maailmat

Riitta Varpen Palta liikkuu aivan eri maailmoissa ja aikatauluilla.

– Sittenhän tulisi tuplaneuvottelut, jos nyt ruvettaisiin sopimaan keskusjärjestösopimuksista ja sitten työehdoista. Ei tässä kiirettä ole, Varpe sanoo.

Palta solmii kaikkiaan noin 150 työehtosopimusta, joissa on osassa on jo leivottu sisään keskusjärjestösopimukset. Se on yksi EK:n suurimpia jäsenliittoja.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE