Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Palvelualojen myllerrys nakertaa työtehtävien houkuttelevuutta – osa-aikatyön lisääntyminen vaikuttaa mielikuviin

Kokoaikatyö on vähentynyt kaupan alalla.

Kaupan alan houkuttelevuus työskentelyalana näyttäisi olevan hiipumassa, ilmenee Palvelualojen ammattiliitto PAMin vetovoimabarometrista. Tämä on PAMin mukaan huolestuttavaa. Barometrin on toteuttanut TNS Gallup.

Vetovoimabarometrissa selvitetään vuosittain PAMin keskeisten toimialojen mainetta ja houkuttelevuutta. Pamilaisista aloista mukana selvityksessä ovat kauppa, majoitus- ja ravitsemisala sekä kiinteistöpalveluala.

Tutkimuksesta selviää, että kaupan alan vaikeudet on huomattu työikäisten keskuudessa. Alaan liitetään myös aikaisempaa vähemmän mielikuvia menestyvistä yrityksistä. Vain 1/5 vastaajasta liitti menestyvät yritykset toimialaan.

– Mielestäni tämä osoittaa, että työnantajien on entistä enemmän panostettava työnantajakuvaansa, toimimalla oikeudenmukaisesti ja olemalla uuden oppimisen mahdollistajia. Luottamus työntekijöiden ja työnantajien välillä on erityisen tärkeää. Näin taataan, että työntekijät viihtyvät ja kokevat alat vetovoimaisiksi jatkossa, toteaa PAMin puheenjohtaja Ann Selin.

Kaupan alalla kokoaikatyö on vähentynyt ja myös yrittäjien määrä laski vuonna 2016. Samaan aikaan alalta irtisanottiin yhteistoimintaneuvotteluiden seurauksena enemmän henkilökuntaa kuin miltään muulta toimialalta Suomessa.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin. (Kuva: Lehtikuva)

Aikaisempiin vetovoimabarometreihin verrattuna yhä pienempi joukko näkee, että kaupan alan työskentelyajat sopivat pienten lasten vanhemmille. Selinin mielestä tähän on vaikuttanut epäilemättä alan sääntelystä vapautuneet aukioloajat.

Lisää aiheesta

– Kaupan ala on muuttunut voimakkaasti, ja osa-aikatyö on lisääntynyt. Tämä vaikuttaa myös siihen, miten alaan suhtaudutaan ja siksi näen tärkeänä, että osa-aikatyöntekijöiden asemaa on parannettava. Heillä on oltava oikeus työaikaan, joka vastaa mahdollisimman hyvin todellisuudessa tehtyjä työtunteja. Tässä on kyse työntekijöiden aseman arvostuksen lisäämisestä.

On kyse työntekijöiden aseman arvostuksen lisäämisestä.

Selvityksessä ilmenee, että kaupan ala koetaan kuitenkin vetävämmäksi kuin esimerkiksi sosiaali- ja terveysala. Joka kolmas työikäinen pitäisi houkuttelevana työskentelyä päivittäistavarakaupan myyjänä, mikäli olisi vailla työtä.

Kiinnostus kiinteistöpalvelualaan on kova, ja ala on vetävämpi kun vuosikymmenen alussa. Peräti joka viides työikäisistä olisi kiinnostunut toimistosiivouksesta, jos olisi vailla työtä.

Puolestaan kiinnostus majoitus- ja ravitsemisalaan näyttää vastaajien keskuudessa hiipuneen merkittävästi parin viime vuoden aikana. Vielä vuosikymmenen alussa työikäisistä lähes 40 % liitti alaan mielikuvan mielenkiintoisista töistä.

– Työntekijöitä palkatessa huolta osaavan työvoiman saatavuudesta ei ole yrityksillä, jotka pystyvät erottumaan edukseen tarjoamalla parempia työehtoja, joustavuutta ja kehittymismahdollisuuksia. Nämä asiat liittyvät vahvasti siihen kuinka työntekijät hakeutuvat ja kiinnittyvät alalle, Selin toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE