Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Työmarkkinat

Palvelualojen työntekijät odottavat nyt jo kasvua – ”Talvella käytiin useallakin palvelualalla aallonpohjassa”

iStock

Palvelualojen ammattiliitto PAMin suhdannebarometri kertoo, että alkuvuoden synkkä koronatilanne rajoituksineen heikensivät matkailu- ja ravintola-alan työntekijöiden tilannetta. Barometrin mukaan kasvava rokotekattavuus ja koronaepidemian hiipuminen kuitenkin lisäävät uskoa kaikilla PAMin aloilla työnantajayritysten tulevaan vuoteen.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

PAMin suhdannebarometriin vastanneet matkailu- ja ravintola-alan työntekijät kertovat alan lohduttomasta tilanteesta kevään rajoitustoimien aikana. Heistä puolet oli ollut lomautettuna kyselyä edeltäneen kuukauden aikana. Oman taloustilanteensa heikentymisestä edellisen kolmen kuukauden aikana kertoo 62,6 prosenttia vastaajista.

– Työtunnit ovat monilla jääneet viime kuukausina vähiin, eikä ansiosidonnainenkaan työttömyystuki riitä tukemaan toimeentuloa, kun lomautukset jatkuvat kuukaudesta toiseen, PAMin ekonomisti Olli Toivanen sanoo tiedotteessa.

– Työnhakuun kannustava työttömyysturvajärjestelmä tuntuu tässä tilanteessa julmalta, kun koronan takia lomautetuilla henkilöillä ei ole tosiasiassa minkäänlaista mahdollisuutta löytää uutta työpaikkaa.

Jopa 33,3 prosenttia matkailu- ja ravintola-alan vastaajista arvioi, että uuden työpaikan löytäminen kestäisi yli vuoden tai sellaista ei löytyisi lainkaan.

– Viime vuosina matkailu- ja ravintola-alan työmarkkinat ovat olleet erittäin aktiiviset ja alan ammattilaisista on ollut jopa pulaa. Monien yritysten selviäminen on kuitenkin yhä epävarmaa ja rekrytoinnit ovat olleet jo pitkään jäissä, Toivanen sanoo.

TOISAALTA ODOTUKSET työnantajayritysten tulevan vuoden suhteen ovat korkealla. Suurin osuus suhdannebarometrin kaikista vastaajista korona-aikana – liki 37 prosenttia – uskoo työnantajan taloudellisen tilanteen parantuvan tulevan vuoden aikana.

Toiveikkuus ei Toivasen mukaan kuitenkaan johdu ainoastaan siitä, että talouskehitys nähtäisiin erityisen ruusuisena.

– Talvella käytiin useallakin palvelualalla aallonpohjassa. Kun ponnistetaan matalalta ja samalla kuuluu hyviä uutisia epidemian kehityksen ja rokotekattavuuden suhteen, on helppo olla optimistinen sen suhteen, ettei tilanne ole vuoden päästä ainakaan huonompi, Toivanen kuvailee.

PAMin tiedotteessa kerrotaan, että yksi tällaisista toimialoista on kiinteistöpalveluala, jonka vastaajista vain 6,3 prosenttia kertoo työnantajan myynnin kasvaneen vuoden takaiseen verrattuna. Osuus on alhaisin suhdannebarometrin historiassa, vaikka vuosi sitten elettiin jo koronaepidemian ensimmäistä aaltoa.

Liikkumisrajoitusten välttäminen oli erittäin tärkeää.

Kaupan alan työntekijöistä enää 19 prosenttia kertoo työnantajan myynnin vähentyneen vuodentakaiseen verrattuna. Myös huolet oman taloustilanteen suhteen ovat tasaantuneet. Vuosi sitten 49,3 prosenttia kertoi huolien lisääntyneen edellisen kolmen kuukauden aikana, nyt näin teki enää 25,3 prosenttia vastaajista.

– Vertailu vuodentakaiseen osoittaa toisaalta, kuinka dramaattinen ensimmäinen koronakevät oli myös kaupan alan yrityksille ja työntekijöille, Toivanen sanoo tiedotteessa.

– Suunniteltujen liikkumisrajoitusten välttäminen oli erittäin tärkeää suurissa keskuksissa sijaitseville erikoiskaupoille, ja vähittäiskaupan näkymät kirkastuvat nyt päivittäistavarakaupan ulkopuolellakin.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin tekemä kysely toteutettiin huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana, ja siihen vastasi 670 PAMin jäsentä. Liitto julkaisee suhdannebarometrinsa vuosineljänneksittäin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE