Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Palvelujen tuottaminen edellyttää riittävää ja koulutettua henkilöstöä sekä riittävän suurta rahasäkkiä” – Super varoittaa alibudjetoinnista

SUPER

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin puheenjohtaja Silja Paavolan (kuvassa) mukaan kuntien alibudjetointi uhkaa sote-palvelujen saatavuutta. Liitto linjaa, että kuntien ja tulevien hyvinvointialueiden on varattava riittävät määrärahat sote-palveluihin.

Demokraatti

Demokraatti

– Talousarvioita laadittaessa viranhaltijoiden on huolehdittava siitä, että esimerkiksi vanhustenhoidon ja varhaiskasvatuksen tehtäviin varataan riittävät määrärahat. Laki velvoittaa tähän, eikä liian pienten määrärahojen varaaminen oikeuta kuntaa kieltäytymään lakisääteisten palvelujen järjestämisestä, Paavola sanoo tiedotteessa.

Paavola muistuttaa, että Suomen perustuslaissa säädetään, että julkisen vallan on turvattava kaikille sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös huolehdittava siitä, että lasten hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu turvataan aina.

– Poliitikot ja korkeat virkamiehet laittavat hyvinvointialueiden tulevat viranhaltijat mahdottoman tehtävän eteen, Paavola moittii.

– Aivan liian pienestä rahasäkistä olisi maksettava monelle vanhukselle, sairaalle ja lapselle perustuslain edellyttämät sosiaali- ja terveyspalvelut. Palvelujen tuottaminen edellyttää riittävää ja koulutettua henkilöstöä sekä riittävän suurta rahasäkkiä. Liian pieni koulutetun hoitohenkilöstön määrä heikentää palvelujen saatavuutta ja laatua, nostaa pitkällä aikavälillä kuluja sekä vaikuttaa alan vetovoimaan. Olemme jo liian pitkällä tällä tiellä, hän jatkaa.

Paavola toteaa, että joskus ratkaisuja yritetään etsiä siten, että kunnat siirtävät omassa tuotannossaan olevia, yhteisillä verorahoilla kustannettavia palveluja yritysten tuotettavaksi kilpailutusten tai palvelusetelien kautta.

– Tällöinkin kunta on palvelujen tuottamisesta vastuussa, eivätkä palvelujen ulkoistuksetkaan vapauta kuntia valvomasta näiden palvelujen tuotantoa, hän huomauttaa.

– Kuntien viranhaltijoiden on useiden lakien velvoittamina myös puututtava ilmeneviin epäkohtiin, Paavola sanoo.

Super kertaa tiedotteessaan, että sote-uudistuksen keskeisiä tavoitteita ovat palvelujen turvaaminen ja kustannusten kasvun hillitseminen. Uudistuksella halutaan varmistaa, että palvelut ovat kaikkien saatavilla ja ne pystytään tuottamaan myös tulevina vuosina.

”Kyse on hyvinvointiyhteiskunnan perusteiden turvaamisesta. Uudistustyössä ja sen onnistumisessa merkittävä rooli on poliitikoilla, jotka päättävät rahojen käytöstä”, Super linjaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE