Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

PAM huolissaan maahanmuuttajista: Palkkarikos lakiin

Turvattomuus ja pelko ajavat edelleen turvapaikanhakijoita Eurooppaan ja Suomeen. Turvapaikanhakijoiden määrän mittava lisääntyminen esimerkiksi viime vuonna tuo oman haasteensa myös inhimillisten työehtojen valvonnalle.

PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo on huolissaan, että työ- ja elinkeinoviranomaisilla eikä esimerkiksi työsuojeluviranomaisilla ole riittäviä resursseja ohjata ja palvella maahanmuuttajataustaisia työnhakijoita. Tästä syystä Ylitalo toivoo, että maan hallitus kiinnittäisi seuraavan budjettiriihen yhteydessä huomiota tilaajavastuu- ja ulkomaalaistarkastajien resursseihin.

PAM ja Kiinteistötyönantajien viime vuonna julkaisemasta selvityksestä kävi ilmi, että alipalkkaus on jo nyt yleinen harmaan talouden ilmenemismuoto kiinteistöpalvelualalla.

– Pelkonamme on, että turvapaikanhakijoiden siirtyessä työmarkkinoille, on heillä vaara joutua hyväksikäytetyiksi ja alipalkkaus alalla lisääntyy, Ylitalo toteaa.

Ylitalon mielestä tärkeää on huolehtia siitä, ettei Suomeen pääse syntymään halpatyömarkkinoita.

– Jotta voimme estää räikeät väärinkäytökset tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä, tarpeeksi tiedotusresursseja ja henkilöitä, jotka valvovat työehtojen, työturvallisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumista, Ylitalo vaatii.

Ylitalo muistuttaa, että PAM on jo pitkään vaatinut, että alipalkkaus tulisi kriminalisoida ja lainsäädäntöä täydentää palkkarikoksen käsitteellä. PAM on huolissaan siitä, että turvapaikanhakijat voivat joutua hyväksikäytetyksi työelämään siirtyessään helpommin kuin kantasuomalaiset työntekijät.

– Lakimuutoksilla ja riittävillä resursseilla voidaan ehkäistä halpatyövoimamarkkinoiden syntymistä. Näihin muutoksiin maan hallituksella on ratkaisun avaimet. Jo nyt esimerkiksi siivous- ja kiinteistöpalvelualat ovat aloja, jotka ympäri maailmaa ovat tunnettuja räikeistäkin epäkohdista ja ihmiskaupasta. Emme halua Suomeen tämän kaltaisen toiminnan leviämistä vaan kaikille on turvattava sukupuoleen, etniseen taustaan tai sosiaalisesta asemasta riippumatta oikeus turvalliseen ja säälliseen työhön sekä työpaikkaan, Ylitalo muistuttaa.

Keskiviikkona 15.6.2016 vietetään kansainvälistä Oikeutta Siivoojille kampanjapäivää, jossa kiinnitetään huomioita siivoojien työhyvinvointiin ja työoloihin. Ammattiliitot PAM ja JHL järjestävät kampanjapäivän kunniaksi tilaisuuden Kampin Narikkatorilla klo 11-13, jossa voi tutustua ja saada lisää tietoa siivousalasta. Paikalla tapahtumassa kello 12.00 PAMin puheenjohtaja Ann Selin ja edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo.

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ammattiliitto. PAMiin kuuluu noin 230 000 jäsentä, joista naisia on 80 prosenttia. Suurin osa PAMin jäsenistä työskentelee vähittäiskaupassa, majoitus- ja ravitsemisalalla, kiinteistöpalveluissa tai vartiointialalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE