Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

PAM luopui varapuheenjohtajista – Selinille valittiin sijainen

Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallituksen puheenjohtajan Ann Selinin henkilökohtaiseksi varajäseneksi on valittu PAMin Häme-Pirkanmaan aluepäällikkö Niina Koivuniemi.

Demokraatti.fi

Liittokokouksessa PAMissa siirrytään uuteen hallintomalliin. Uudessa mallissa liitolle ei enää valita varapuheenjohtajia. Koivuniemi toimii hallituksen kokouksissa puheenjohtajan eli Ann Selinin sijaisena. Hallituksen puheenjohtajan henkilökohtainen varajäsen toimii myös liiton johtoryhmän jäsenenä ja yhtenä liiton johtajista.

Hallituksen puheenjohtajan henkilökohtaisen varajäsenen lisäksi PAMissa aloittaa toiminnanjohtaja. Tehtävään on valittu Jyrki Konola, joka aloitti vuoden alussa liiton johdon neuvonantajana.

Koivumäellä oli viesti Suomen uudelle hallitukselle.

– Nyt jos koskaan tarvitaan yhteistä punaista vasemmistoa. Oikeisto, me laitamme teille kampoihin. Meinaatteko te aivan oikeasti kokeilla, onko meillä joukkovoimaa, hän kysyi.

Puheenjohtajan henkilökohtaisen varajäsenen vaali toteutettiin suljettuna lippuäänestyksenä. Toisena ehdokkaana oli lopettavan edustajiston puheenjohtaja Joonas Tuomivaara. Koivuniemi voitti äänestyksen 269–116.

Kokous valitsee tänään myös liiton uuden hallituksen ja valtuuston.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE