Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

PAM pureskelee jälleen kilpailukykysopimusta – Sipilä tulossa paikalle

Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin kommentoi PAMin ratkaisuja SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen Helsingissä 7. maaliskuuta.

Tänään on kilpailukykysopimuksen kannalta jälleen kriittinen päivä, kun sille kertaalleen punaista valoa näyttäneen Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallitus käsittelee asiaa uudelleen.

PAMin hallitus on koolla aamusta, ja kokoukseen on määrä tulla paikalle myös pääministeri Juha Sipilän (kesk.).

PAMin hallitus on ollut kriittinen kilpailukykysopimusta kohtaan.

On hyvin mahdollista, että PAMin pää ei käänny nytkään tai sopimukseen otetaan jokin ehdollinen kanta. Viime viikolla STT:n kyselyssä tavoitetut liiton hallituksen jäsenet odottivat selkeää vastaantuloa, jotta kielteistä kantaa voitaisiin harkita uudelleen.

PAM on avainasemassa siinä, että alakohtaiset soveltavat neuvottelut kilpailukykysopimuksesta pääsisivät alkamaan.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on vaatinut, että SAK:n kentän pitää olla laajemmin sopimuksen takana. Käytännössä odotus kohdistuu varsinkin PAMiin, joka on Suomen suurin ammattiliitto noin 230 000 jäsenellään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE