Politiikka

PAMilta lakkovaroitus – Ann Selin: ”Totesimme, että emme kykene jatkamaan”

Lehtikuva / Markku Ulander
Lehtikuva / Markku Ulander
Lehtikuva / Markku Ulander

Palvelualojen ammattiliitto PAM antaa lakkovaroituksen. Ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin kertoi asiasta hetki sitten liiton tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Palvelualojen ammattiliiton PAMin hallitus päätti lakkovaroituksen antamisesta useisiin eri kohteisiin kiinteistöpalvelualalla eri puolilla Suomea. Lakot alkaisivat 1.3. mikäli siivoojille, kiinteistönhoitajille ja talonmiehille ei sitä ennen saada työehtosopimusta. PAM katkaisi neuvottelut työehtosopimuksista eilen.

PAM ja Kiinteistötyönantajat palasivat neuvottelupöytään eilen tiistaina melkein kaksi viikkoa jatkuneen neuvottelupaussin jälkeen.

– Tilanne neuvotteluissa oli eilen se, että työnantaja toi entiset esityksensä pöytään ja sanoi ei meidän esityksillemme. Palkankorotuksista luvattiin vain yleistä linjaa. Totesimme, että tästä emme kykene jatkamaan, PAMin puheenjohtaja Selin perusteli annettua varoitusta.

Lakko toteutetaan 12 yrityksessä eri puolilla Suomea. Se alkaa 1.3. klo 06.00 ja päättyy 3.3. klo 06.00. Lakon piirissä on työntekijöitä yhteensä noin 1100. PAMin 1.2. julistama ylityökielto on voimassa edelleen.

– Pahoittelemme jo nyt lakosta mahdollisesti koituvaa haittaa ihmisille ja siivous- ja kiinteistönhoitokohteille. Toisaalta uskomme, että näin teemme näkyväksi myös siivoojien ja kiinteistönhoitajien työn merkityksen kaikkien arjen sujumisessa, Selin jatkoi.

Huoli on koskenut toimeentuloa.

PAM kertoo tiedotteessaan, että kiinteistöpalvelualan työntekijät, kuten siivoojat, kiinteistönhoitajat ja talonmiehet, ovat olleet erittäin huolissaan työnantajaliiton tekemistä esityksistä, esimerkiksi sunnuntai- ja muiden työaikalisien poistamisesta. Samalla he ovat kokeneet esitysten olevan osoitus siitä, miten vähän arvoa työnantaja heidän työlleen antaa.

– Huoli on koskenut toimeentuloa. Se on suututtanut.

– Meillä on tavoitteena päästä kehittämään muun muassa alan palkkausjärjestelmää ja palkkatasoa sen lisäksi, että haluamme torjua heikennykset. Kiinteistötyönantajien nyt esittämillä eväillä alan kehittäminen ei onnistu.

Pam kertoo tiedotteessaan, että neuvottelujen ohella ammattiliittoa on hiertänyt myös se, että Kiinteistötyönantajat tekevät yhteistyötä elinkeino- ja koulutuspolitiikassa yhdistyksen kanssa, joka on edustavinaan työntekijöitä.

– Tässä Kiinteistötyönantajat pönkittää yhdistystä, PAM esittää.

– Työnantajien motiivi pönkittämiseen voi olla se, että emme ole heidän kanssaan aina samaa mieltä, Selin arvelee.

PAM neuvottelee parasta aikaa useille muille yksityisen palvelun sopimusaloille työehtosopimusta. Suurimpia niistä ovat kaupan ala ja majoitus-, ravitsemus-, ja vapaa-ajanpalveluala.

– Minkään muun alan neuvotteluissa ei ole tällaisia vaikeuksia, vaikka tavoitteet työnantajaliittojen kanssa voivat olla hyvinkin erilaisia, Selin kuvailee.

Käytännössä lakkovaroituksen antaminen merkitsee sitä, että valtakunnansovittelija kutsuu osapuolet jossain vaiheessa ennen lakkojen alkamista sovitteluun.

Kiinteistöpalvelualan yleissitovan työehtosopimuksen piirissä on noin 70000 työntekijää.

PAM katkaisi neuvottelut tiistai-iltana.

PAM tiedotti tiistai-iltana katkaisseensa neuvottelut Kiinteistötyönantajat ry:n kanssa kiinteistöpalvelualan työehdoista ja palkoista.

Neuvottelujen jatkamiselle ei ammattiliiton mielestä ollut edellytyksiä.

Kiinteistöpalvelualan neuvottelut jatkuivat tauon jälkeen tiistaina. Neuvottelut kestivät useamman tunnin ja neuvotteluissa käytiin läpi kummankin osapuolen esittämät tavoitteet, ammattiliitto kertoi tiistaina. Neuvotteluissa ei kuitenkaan PAMin mukaan tapahtunut mitään edistystä. PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo kertoi eilen pitäneensä neuvottelujen katkaisemista ainoana vaihtoehtona.

– Työnantajaliiton neuvottelijat pitäytyivät omissa heikennysesityksissään ja tyrmäsivät kaikki PAMin tavoitteet, jonka takia neuvottelujen jatkaminen olisi ollut turhaa, Ylitalo totesi.

– Pidän valitettavana, että jouduimme katkaisemaan neuvottelut. Nyt katsomme, miten umpikujaan ajautuneissa neuvotteluissa päästään eteenpäin, Ylitalo sanoi eilen.

Juttua on pävitetty klo 13:34.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat