Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Pankin korkosuoja voi tulla kalliiksi – mitä jos varautuisit säästämällä?

Pankit eivät anna asiakkaidensa tuudittautua siihen, että lainojen korot pysyisivät matalina loputtomiin.

Tarjolla on “turvaa ja vakuutuksia” erilaisten maksullisten korkosuojien muodossa. Pankit markkinoivat myymiään suojia nyt aiempaa enemmän poikkeuksellisen matalan korkotason takia, arvioi OP:n pankkitoiminnan johtaja Jouko Pölönen. OP:n korkosuojien myynti on yli kaksinkertaistunut viime vuoteen verrattuna.

Pankit myyvät korkosuojiaan sekä uusille lainanottajille että heille, joilla on jo vanhaa lainaa.

Nordeassa ja Danske Bankissa suosiossa on korkoputki, jossa on korkokatto ja -lattia. Parhaimmillaan puoleen Nordean uusista asuntolainoista myydään korkoputki, Danskessa noin kolmasosaan. Pölönen arvioi, että OP:n asuntolainoista noin kolmannekseen otetaan korkokatto.

– Korkoputkella pystyy tarkkaan haarukoimaan, kuinka paljon asuntolainan hoitoon menee vaikka seuraavan seitsemän vuoden ajan. Siinä tulee ennustettavuutta omaan talouteen, sanoo Nordean kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Tom Miller.

Myös Danske ja OP perustelevat korkosuojan hankkimista turvalla ja vakaudella.

Jos korot eivät nouse, korkosuojasta ei hyödy rahallisesti.

Lisää aiheesta

Pankkien myymä mielenrauha voi lopulta käydä kalliiksi, jos korot eivät nousekaan. Lainakulut ovat suojan ajan korkeampia, jolloin vain pankki hyötyy tilanteesta.

– Suojaa voi miettiä vakuutuksen kaltaisena: jos ei tapahdu vahinkoa, ei hyödy mitään. Jos korot eivät nouse, korkosuojasta ei hyödy rahallisesti, sanoo Finanssivalvonnan toimistopäällikkö Sami Pyykönen.

Pyykösen mukaan on tärkeää hahmottaa korkosuojan aika. Esimerkiksi viiden vuoden korkosuojasta ei ole iloa, jos korkojen nousu alkaa vasta, kun suoja on jo erääntynyt ja lainaa on vielä 10 vuotta jäljellä.

Pankit ovat varmoja, että korot nousevat tulevaisuudessa, mutta kukaan ei tiedä milloin ja kuinka paljon.

– Kannattaa miettiä, kuinka iso kuluerä tulisi siitä, jos korot nousevat vaikka kolmeen tai viiteen prosenttiin. Jos näyttää siltä, että tulee liian isoja kuluja, voi olla hyvä miettiä korkosuojia, Pyykönen sanoo.

Pankit tarjoavat korkosuojaa kaikille uusille lainanottajille. Nordean Millerin mukaan yksi relevantti ryhmä on lapsiperheet, joiden tulotilanne on muuttunut esimerkiksi toisen vanhemman hoitovapaan vuoksi.

Sen sijaan esimerkiksi keski-ikäiset ovat usein ehtineet jo kerätä muuta varallisuutta, joka toimii puskurina korkojen noustessa.

Dansken asiakaspalvelun johtajan Kirsi Berggrenin mukaan jonkinlaista suojaa suositellaan esimerkiksi nuorille lainanottajille, joilla saattaa olla tuloihin nähden iso laina.

Fivan Pyykönen on pankkien kanssa samaa mieltä siitä, että korkojen nousuun on joka tapauksessa syytä varautua jotenkin, vaikka perinteisesti säästämällä.

STT–JENNI HAKKARAINEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE