Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Paperiliitto jatkaa liittofuusion valmistelua – Vanhalaa pyydettiin jatkamaan

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.

Paperiliitto jatkaa valmistelua neljän teollisuusliiton yhdistymisestä.

Asiasta päättänyt Paperiliiton liittovaltuusto pitää teollisuusliittojen voimien yhdistämistä järkevänä erityisesti edunvalvonnan kannalta. Maan suurimmaksi ammattiliitoksi yhdistyvä liitto olisi vahva toimija teollisuusalojen työmarkkinaneuvotteluissa.

Valtuusto pitää yhdistymisessä olennaisena sitä, että Paperiliiton solmimat työehtosopimukset säilyvät, kuten teollisuusliitot aiesopimuksessa ovat sopineet. Valtuusto täsmensi, että kokonaisjäsenmaksu ei saa ylittää uuden liiton aloittaessa Paperiliiton nykyistä jäsenmaksun määrää. 

Yhdistymishankkeessa ovat mukana Paperiliitto, Metallityöväen liitto, Teollisuusalojen ammattiliitto Team ja Puuliitto. Lopulliset päätökset on tarkoitus tehdä ensi keväänä.

Seuraavan kerran Paperiliiton liittovaltuusto kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen 19.1.2017 käsittelemään hankkeen loppuraporttia.

Paperiliiton nykyistä puheenjohtajaa Petri Vanhalaa, 53, on pyydetty jatkamaan tehtävässään, kun liitolle valitaan puheenjohtaja liittokokouksessa toukokuussa 2017.

Pyynnön Vanhalalle esitti Paperiliiton hallinnon sosialidemokraattinen ryhmä yksimielisesti keskiviikkona.

Lisää aiheesta

Pyyntöön suostunut Vanhala kiitti luottamuksesta saada jatkaa työssä suomalaisen paperityöntekijän etujen puolustamiseksi.

Vanhala on hoitanut Paperiliiton puheenjohtajan tehtävää vuodesta 2010.

Paperiliiton seuraava liittokokous pidetään 17.–18.5.2017 Helsingissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE