Politiikka
25.6.2018 06:44 ・ Päivitetty: 25.6.2018 06:46
”Parempi että koko uudistus kaatuu” – uusin sote-varoitus ällistyttää: ”Aamukahvi oli mennä väärään kurkkuun”
Kuntaliiton yhteysjohtaja Lauri Lamminmäki varoittaa mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa, että hallituksen kaavaileman sote-uudistuksen toimeenpano voi pahimmillaan halvaantua vuosikausiksi, ellei lakiesitystä valinnanvapaudesta viedä EU:n komission arvioitavaksi.
Lamminmäki vaatii kirjoituksessaan, että sote rakennetaan oikeudellisesti kestäväksi. Hänen mukaansa yritykset tai muut yksityiset toimijat voivat riitauttaa valinnanvapauspalveluja tuottavien sote-liikelaitosten olemassaolon esimerkiksi konkurssisuojan vuoksi.
”Ne voivat myös vaatia maakuntien päätösten ja sopimusten täytäntöönpanon kieltämistä sen vuoksi, ettei EU:n valtiontukisäännöksiä ole päätösten valmistelun yhteydessä asianmukaisesti huomioitu.”
”Tällöin hallintotuomioistuimet joutuvat kumoamaan maakuntien päätökset tai määräämään päätökset täytäntöönpanokieltoon siihen asti, kunnes tuomioistuin on tutkinut ja ratkaissut valituksen”, hän varoittaa.
Lamminmäen mukaan sote-uudistuksen täytäntöönpanon kannalta lainsäädännön notifioimatta jättäminen johtaisi siihen, että maakuntien valinnanvapauspalveluja tuottavat sote-liikelaitokset jouduttaisiin perustamaan, toiminta käynnistämään ja sopimukset tekemään tilanteessa, jossa oikeudellinen perusta olisi epävarma.
”Valinnanvapauslainsäädännön hyväksyminen avaa yli viiden miljardin euron sote-markkinat kilpailulle. Kilpailu markkinaosuuksista on kovaa. On mahdollista ja kilpailutilanteessa jopa todennäköistä, että yksityiset yritykset riitauttavat valinnanvapauspalveluja tuottavien sote-liikelaitosten aseman markkinoilla sekä valittavat epäoikeudenmukaisiksi kokemistaan ratkaisuista. Miksi ne eivät niin tekisi, kun vallitseva oikeuskäytäntö sekä korkeimman hallinto-oikeuden ja perustuslakivaliokunnan lausunnot antavat riitauttamiselle poikkeuksellisen vahvan selkänojan?”
Yhteysjohtajan kannanotto on herättänyt jo kommentteja yli puoluerajojen. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) sanoo Twitter-tilillään, että maan suurinta hallintoreformia tehtäessä pitäisi yleisemminkin pyrkiä tasokkaaseen lainsäädäntöön.
”Nyt uudistuksen mammuttimaisuus ja kova kiire ovat tekemässä tämän mahdottomaksi. Siksikin parempi että koko uudistus kaatuu.”
SDP:n kansanedustaja Timo Harakka puolestaan sanoo, että luuli jotain sotesta jo tietävänsä, ”mutta niin vain aamukahvi oli mennä väärään kurkkuun”.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.