Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pariisi määräsi kasvomaskit pakollisiksi turistialueilla – WHO:n viesti: tukahduta, tukahduta, tukahduta virus

Kasvomaskit tulivat maanantaina pakollisiksi Ranskan pääkaupungissa Pariisissa turistien suosimilla alueilla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kaikki yli 11-vuotiaat ovat velvoitettuja käyttämään kasvomaskeja ruuhkaisilla alueilla, kuten Seine-joen rannalla sekä yli sadalla Pariisin kadulla. Maskipakko on voimassa esimerkiksi suositulla turistialueella Montmartren kaupunginosassa.

Monissa Ranskan kaupungeissa on kiristetty koronarajoituksia sen jälkeen, kun tartuntojen määrä on lähtenyt uudestaan nousuun. Viranomaisten mukaan heinäkuun puolenvälin jälkeen koronavirus on levinnyt aktiivisemmin Pariisin seudulla.

Ranska on yksi Euroopan maista, joissa on ollut eniten tartuntoja sekä kuolemantapauksia. Maassa on vahvistettu yli 239 000 koronatartuntaa sekä reilut 30 300 koronaan liittyvää kuolemaa, selviää Johns Hopkins -yliopiston seurannasta.

Maailman terveysjärjestö WHO on toiveikas siitä, että koronavirus voidaan vielä selättää.

Maailmanlaajuisesti on vahvistettu yli 19,9 miljoonaa koronavirustartuntaa sekä yli 732 000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

– Tällä viikolla saavutamme 20 miljoonaa rekisteröityä covid-19-tapausta ja 750 000 kuolemaa, WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus ennusti maanantaina.

WHO:n mukaan ei ole vielä myöhäistä pyrkiä tukahduttamaan tautia.

– Viestini on kristallinkirkas: tukahduta, tukahduta, tukahduta virus. Jos tukahdutamme viruksen tehokkaasti, voimme turvallisesti avata yhteiskuntia, pääjohtaja sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE