Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pariisissa ollaan hätää kärsimässä: Rotatkin lähtivät liikkeelle

Pariisissa Seinen tulvavedet ovat nousseet yhä korkeammalle. Tulvavesien on kerrottu yltäneen jo joidenkin rakennuksien kellareihin.

Kaupunkia piiskanneet rankkasateet ovat nostaneet joen pintaa useita metrejä korkeammalle normaalista. Ennusteiden mukaan joen pinta voi viikonlopun aikana nousta jopa kuuteen metriin, jolloin pinta on ainakin neljä metriä korkeammalla normaalista.

BBC:n mukaan monet Pariisin kadut ovat jo veden vallassa. Villeneuve-Saint-Georgesin alueella ihmiset ovat joutuneet turvautumaan veneisiin liikkuakseen teitä pitkin.

Tulvat ovat lisäksi laittaneet liikkeelle Pariisissa asuvat rotat, BBC kertoo.

Lisäksi jokilaivaliikenne joella on häiriintynyt tulvien takia. Myös lähijunareittejä on suljettu, ja Louvren taidemuseo on sulkenut osia tiloistaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE