Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Parikymppistä miestä syytetään murhasta: epäilty iski tuntematonta kirveellä, veitsellä ja puukolla

Nuorelle miehelle luettiin tiistaina syytteet Lapin käräjäoikeudessa ennalta tuntemattoman miehen murhasta Rovaniemellä viime joulukuussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Parikymppinen syytetty tapasi viisikymppisen uhrin ravintolassa maanantain vastaisena yönä, ja kaksikko siirtyi nuoren miehen kerrostaloasunnolle Korkalovaaran kaupunginosassa. Siellä mies syyttäjän mukaan murhasi uhrin käyttämällä muun muassa puukkoa, veistä ja viikinkikirvestä.

Syyttäjän mukaan miehille tuli asunnolla sanaharkkaa, mistä kiivastuneena syytetty kuristi uhria kaulasta kunnes tämä menetti tajuntansa. Mies löi asunnon seinältä ottamallaan viikinkikirveellä uhria voimakkaasti päälakeen ja niskan seudulle, syyttäjä kertoo.

Sen jälkeen mies syyttäjän mukaan vei kuolleeksi luulemansa uhrin kylpyhuoneeseen ja riisui tämän. Jonkin ajan kuluttua mies kuitenkin havahtui kylpyhuoneesta kuuluviin ääniin ja tajusi uhrin olevan elossa. Tämän jälkeen mies syyttäjän mukaan vielä iski uhriaan keittiöveitsellä kurkkuun ja kirveellä kasvoihin.

Odotti tunteja ja matkusti yli 100 kilometrin päähän

Syyttäjän mukaan teko tehtiin vakaasti harkiten ja erityisen raa’alla ja julmalla tavalla. Syyttäjä pitää tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä muun muassa siksi, että uhri oli ennalta tuntematon, hänellä oli vähäiset mahdollisuudet puolustautua, ja teossa käytettiin useita välineitä.

Mies pesi uhrin ruumiin ja heitti tämän puhelimen ja lompakon jonkin matkan päähän talosta puun alle. Asunnon ovi oli kuitenkin mennyt lukkoon eikä syytetyllä ollut avaimia mukana, joten hän odotti useita tunteja rappukäytävässä, kunnes sai tuttavaltaan vara-avaimet.

Sitten mies matkusti yli 100 kilometrin päähän Kolariin bussilla ja autolla lainaamaan autoa. Paluumatkalla hän osti uhrin lompakosta viemillään rahoilla jätesäkkejä, narua ja pressua.

Syyttäjän mukaan mies kääri uhrinsa pressuun ja kuljetti ruumiin Kolarin Vaattojärvelle, jossa hän hautasi ruumiin lumeen metsään. Uhri löytyi vasta noin kuukauden päästä.

Mies on myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman ja syyllistyneensä hautarauhan rikkomiseen. Syyttäjä vaatii teosta elinkautista murhasta.

STT–TUULI OIKARINEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE