Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Parisuhde vähentää tutkimuksen mukaan alkoholin riskikäyttöä, jos geenit altistavat juomaan

Parisuhde vähentää alkoholin liikakäyttöä siihen geneettisesti alttiilla henkilöillä. Tämä ilmenee kansainvälisestä tutkimuksesta, jossa käytettiin suomalaista geeniaineistoa.

Tulosten perusteella parisuhde vähentää juomiskertoja ja alkoholin riippuvuusoireita molemmilla sukupuolilla. Voimakkaimmin parisuhde kuitenkin suojaa humalahakuiselta juomiselta, mutta vain miehiä.

Vertaisarvioitu tutkimus julkaistiin lokakuussa Addiction-tiedelehdessä. Tutkimusaineistona oli 1 200 ihmistä suomalaisesta Kaksosten kehitys ja terveys -tutkimuksesta. Osallistujat olivat 20–26-vuotiaita. Tutkijoiden käytössä olivat kaksosten geenitiedot sekä haastattelut, joissa oli kysytty muuan muassa parisuhteista ja alkoholin käytöstä.

Tutkimuksessa esiin tullut sukupuolten välinen ero vahvistaa aiempia tutkimustuloksia siitä, että miehet saavat parisuhteista enemmän terveyshyötyjä kuin naiset.

Sekä geenit että ympäristö vaikuttavat

Tutkimusta oli tekemässä kaikkiaan yhdeksän henkilöä Yhdysvalloista, Suomesta ja Turkista. Suomesta mukana olivat kansanterveystieteen professori Jaakko Kaprio sekä akatemiatutkija Antti Latvala Helsingin yliopistosta.

Kaprio kertoo STT:lle, että kaksostutkimuksen osallistujilta laskettiin geeniperimän pohjalta todennäköisyydet alkoholin riskikäyttöön. Riskipisteanalyysi pohjautui kansainväliselle tutkimukselle, jossa oli mukana noin miljoona ihmistä. Tuloksia vertailtiin kaksosten haastatteluihin.

– Tulosten perusteella geneettinen riski liialliseen alkoholinkäyttöön ei esiinny eristyksissä. Sosiaaliset kontekstit voivat muuttaa sitä, miten alttius toteutuu, summaa tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja Peter Barr STT:lle sähköpostitse. Barr työskentelee Virginia Commonwealth -yliopistossa Yhdysvalloissa.

Hänen mukaansa tutkimus myös osaltaan rakentaa siltaa geneettisen biologian ja yhteiskuntatieteiden välillä.

– Emme voi koskaan ymmärtää kunnolla toista ilman toista.

Parisuhde tarjoaa tukea ja kontrollia

Miksi parisuhde sitten vähentää juomista? Barrin mukaan kumppanilta voi esimerkiksi saada emotionaalista tukea, jolloin kielteisiä tunteita ei tarvitse hukuttaa alkoholiin.

Parisuhde tuo mukanaan myös lisääntyvää sosiaalista kontrollia, Kaprio täydentää. Osapuolet tarkkailevat toistensa käytöstä ja voivat puuttua asiaan, jos kumppani juo liikaa.

– Sinkkumiehen on helppo mennä yksiöstään ulos kaveriporukan kanssa ja lähteä vielä seuraavaan paikkaan jatkoille. Parisuhteessa oleva saattaa samassa tilanteessa sanoa, että lupasin mennä kotiin rouvan luokse yhdeltätoista.

Parisuhteisiin liittyy myös erityisiä odotuksia. Runsaan alkoholinkäytön ei katsota kuuluvan asiaan, jos haluaa olla hyvä kumppani ja perheenisä tai -äiti.

Miehet ovat juoneet enemmän

Syytä sille, miksi parisuhde suojaa enemmän miehiä kuin naisia liialliselta juomiselta, ei tarkkaan tiedetä. Taustalla voi kuitenkin vaikuttaa osaltaan se, että miehet ovat juoneet varsinkin aiemmin enemmän kuin naiset, jolloin myös heidän riskikäyttönsä on ollut yleisempää.

Barrin mukaan sosiaalinen kontrolli voi myös vähentää impulsiivista riskikäyttäytymistä erityisesti nuorilla miehillä, joilla alkoholinkäyttö voi karata käsistä.

Kaprio toivoo jatkotutkimuksia parisuhteen, geenien ja alkoholin välisistä yhteyksistä. Niissä olisi hyvä olla mukana vielä suurempia otoksia ja erimaalaisia ihmisiä. Näin saataisiin lisää todisteita siitä, kuinka laajalti nyt saatuja tutkimuksia voi yleistää.
STT–Tarja Repo

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE