Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pato murtui lähellä Houstonia – asukkaita kehotetaan poistumaan heti

Hirmumyrsky Harvey.

Columbia Lakesin pato on murtunut Houstonin eteläpuolella, ilmoittavat paikalliset viranomaiset. Brazorian piirikunnan asukkaita kehotetaan poistumaan alueelta välittömästi.

Harvey-myrskyn tuomat rajut sateet ovat täyttäneet alueen padot äärirajoilleen. Myös Addicksin pato Houstonin lähistöllä on alkanut tulvia yli äyräiden. Padosta on yritetty päästää vettä, mutta vesi jatkaa nousuaan.

Harvey aiheuttaa vielä ainakin kahden päivän ajan rajuja sateita Texasin ja Louisianan osavaltioissa, ennustaa Yhdysvaltojen kansallinen hurrikaanikeskus. Harvey pyörii tällä hetkellä Meksikonlahdella, mutta sen odotetaan rantautuvan uudelleen huomenna.

Houstoniin on perjantain jälkeen saatu noin 50 tuumaa eli 127 senttimetriä sadetta. Oletus on, että sadetta tulee kahden päivän aikana vielä jopa lähes 40 senttiä lisää.

New Orleansissa asukkaat odottivat kaatosadeita ja tulvia huolestuneina. Kaupunki on sijaitsee merenpinnan alapuolella ja muistot vuoden 2005 Katrina-myrskyn tuhoista ovat yhä ihmisten mielessä.

Sateen lisäksi Texasiin odotettiin presidenttipari Donald ja Melania Trumpia. Heidän on määrä laskeutua ensin Corpus Christiin, jossa he tapaavat paikallisia järjestöjen ja pelastustyöntekijöiden edustajia. Sieltä Trumpien matka jatkuu Austiniin.

STT-AFP,  Washington/Houston 

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE