Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

PAU ja Palta pitävät kiinni kannoistaan pakettilajittelijoiden tes-siirron suhteen – näistä asetelmista sopua sorvataan

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen ja Palvelualojen työnantajat Palta ry:n toimitusjohtaja Tuomas Aarto jatkoivat postilakon sovittelua valtakunnansovittelijan toimistolla keskiviikkona.

Postilakon neuvottelut ovat jatkuneet valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ja Palvelualojen työnantajat Palta kokoontuivat valtakunnansovittelijan toimistolle kello yhdeltä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen pitää kiinni vaatimuksesta käsitellä toisen työehtosopimuksen piiriin siirrettyjen pakettilajittelijoiden tilannetta osana Postin työkiistaa. Eilen Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto totesi, ettei Paltalla ole mahdollisuutta neuvotella asiasta, koska pakettilajittelijat kuuluvat nyt Medialiiton ja Teollisuusliiton välisen sopimuksen piiriin.

– Vastapuolen neuvottelijoista kolmella on työsuhde Postiin, Nieminen vastasi toimittajille matkalla sovitteluun keskiviikkona.

– Kyllä sieltä löytyy ihmisiä, jotka pysyvät tässä asiassa neuvottelemaan, vaikka Palta ei siinä olisi osapuoli.

“Toivon, että meillä on sellainen omistaja, joka toteaa, että ihmisten työehtoja ei lähdetä valtionyhtiössä heikentämään.”

Postin väliaikainen toimitusjohtaja Turkka Kuusisto painotti STT:lle tiistaina, ettei yhtiö aio perua päätöstään pakettilajittelijoiden siirtämisestä toisen työehtosopimuksen piiriin. Kuusiston mukaan työntekijöiden siirrolla on valtion omistajaohjauksen tuki, mutta STT ei saanut omistajaohjausministeri Sirpa Paaterolta (sd.) tähän selkeää kantaa.

– Se on nyt joka tapauksessa jo tehty se 700 henkilön siirto. Se, millä sopimuksella neuvotellaan, se on toinen asia, Paatero sanoi tiistaina.

Tänään Nieminen sanoi hämmästelevänsä tilannetta, jossa “palkansaajapuoluetta” edustava omistajaohjausministeri asettuisi työehtoja halventavan valtionyhtiön taakse. Hän kuitenkin sanoi, ettei ollut perehtynyt Paateron tiistaiseen lausuntoon.

– Toivon, että meillä on sellainen omistaja, joka toteaa, että ihmisten työehtoja ei lähdetä valtionyhtiössä heikentämään tällä tavalla, jolla nyt Posti pyrkii sitä tekemään.
Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto puolestaan totesi, että postikiista ratkeaa, jos PAU keskittyy osapuolten väliseen sopimuksen neuvotteluun.

– Tämän 700 henkilön osalta tilanne on aika selvä, enkä näe, että sitä perusratkaisua olisi syytä lähteä avaamaan. Tämä ratkeaa sillä, että PAUkin nyt ymmärtää tämän ja purkaa tämän kytköksen, joka tämän 700 hengen ja meidän neuvottelun välillä on.

“Se selkiytti, missä erimielisyydet ovat.”

Piekkala jätti postikiistan ensimmäisen sovintoehdotuksen yöhön asti jatkuneissa neuvotteluissa varhain tiistain puolella. Työntekijöitä edustava PAU hylkäsi esityksen myöhemmin tiistaina. Se kommentoi tuolloin kannanotossaan, että sovintoehdotus oli tehty työnantajan tavoitteiden pohjalta. Palta olisi hyväksynyt ehdotuksen.

Piekkala arvioi keskiviikon neuvotteluun saapuessaan, että ehdotuksen jättäminen edisti sovun saamista.

– Se selkiytti, missä erimielisyydet ovat, hän sanoi toimittajille.

Ehdotuksessa Postin työntekijöiden palkkoja olisi korotettu yleiskorotuksella tänä vuonna ja ensi vuonna. Aattopäivänlisä olisi poistunut, samoin työntekijöille maksettava sairauslomalisä sekä vuosilomapalkkaan ja lomakorvaukseen lisätty vuosilomalisä.

STT–Ilkka Hemmilä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE