Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Postin hallitus pitää panttivankinaan” – PAU:n Heidi Nieminen: “Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hylätä esitys”

Postin lakko jatkuu. Työntekijäpuolen PAU ei hyväksynyt valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoesitystä, jonka työnantajapuolen Palta olisi ollut valmis hyväksymään.

Rane Aunimo

Demokraatti

PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen perusteli PAUn päätöstä tuoreeltaan sovittelijan toimistolla.

– Sovintoesityksessä on lista työehtosopimuksen heikennysesityksiä, jotka ovat tulleet sinne työnantajan aloitteesta ja sitten sieltä puuttuvat kaikki kysymykset, jotka ovat olleet prosessissa meille tärkeitä, muun muassa 700 pakettilajittelijan osalta työehtoasiat. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hylätä esitys.

Niemisen mukaan esitys olisi edelleen tarkoittanut lajittelijoille 30–50 % palkanalennusta siirtymäajan jälkeen.

– Kaikki muut työsuhteen ehdot olisivat heikentyneet välittömästi.

Niemisen mukaan lajittelijoiden asia on neuvottelujen kynnyskysymys.

Valtakunnansovittelija jätti ehdotuksen hieman yli puolenyön jatkuneiden neuvotteluiden jälkeen ja vastaukset siihen annettiin tänään aamupäivällä.

Lisää aiheesta

Palta kertoo tiedotteessaan, että se tuli PAU:ta vastaan keskeisissä kysymyksissä. Palta on valmis siihen, että uusi sopimus rakennetaan vanhan työehtosopimusten pohjalta.

PAU:n hylkäyksen pääsyynä on siis Postin elokuinen päätös siirtää 700 pakettilajittelijaa Posti Oyj:stä Posti Palvelut Oy:n palvelukseen. Posti Oyj on työnantajaliitto Paltan jäsen, Posti Palvelut Oy sen sijaan on järjestäytynyt Medialiittoon.

– Meillä ei ole mahdollisuutta käydä neuvotteluita muiden kuin omien jäsentemme puolesta eikä kysymys pakettilajittelijoiden siirrosta edes ole työehtosopimuksilla ratkaistava asia. Pakettilajittelijoiden tilanteen kytkeminen Paltan ja PAU:n neuvotteluihin on puhdasta järjestöpolitiikkaa, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto perustelee.

PAU puolestaan korostaa, että sovintoehdotus oli tehty työnantajan tavoitteiden pohjalta.

– Kysymys on näiden ihmisten työehdoista. Heihin on noudatettu tähän asti meidän työehtosopimusta ja nyt työnantaja eli Posti, Postin hallitus on päättänyt elokuussa, että näiden ihmisten työehdot heikennetään eli viedään halvempaan sopimukseen. Meidän mielestämme se on aivan keskeisesti osa tätä riitaa. Olemme kertoneen sen elokuun alusta lähtien. Tämä ei missään tapauksessa ole työnantajapuolelle yllätys että näin on. Postin hallitus pitää panttivankinaan niin PAUta kuin yleisesti koko maata ja aiheuttaa sen, että lakot jatkuvat, Nieminen sanoo.

Muiden liittojen PAUlle ilmoittamat tukitoimet jatkuvat ja laajenevat tällä viikolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE