Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

23.11.2019 09:11 ・ Päivitetty: 23.11.2019 09:11

PAUn Nieminen tiukkana: ”Työehdot ovat ehdottomia, pidämme niistä kiinni”

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen kertoo liiton pysyvän ehdottomana Postin pakettilajittelijoiden työehtosopimuskiistassa. Niemisen mukaan lajittelijoiden työehtojen heikentäminen ei tule kyseeseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Meillä ei ole mitään mahdollisuutta lähteä heikentämään heidän työehtojaan. Työehdot ovat ehdottomia, kyllä pidämme niistä kiinni, Nieminen sanoi STT:lle lauantaiaamuna.

Posti siirsi aiemmin syksyllä noin 700 pakettilajittelijaa tytäryhtiöönsä Posti Palvelut Oy:hyn ja Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin, mitä ammattiliitto PAU ei hyväksy.

PAU on ollut tiukasti sitä mieltä, että pakettilajittelijoihin tulee jatkossakin soveltaa PAUn viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimusta.

Niemisen mukaan hänellä ei ole tietoa tänään neuvottelupöydällä olevista asioista eikä aikatauluista.

– Tämän päivän agendasta minulla ei ole käsitystä, se on varmaan vain selvitysmiehillä ja sovittelijoilla. On ilmoitettu, että jossain kohtaa lähestyvät varmaan (PAUta) tänään, mutta aikatauluista minulla ei ole tietoa.

”En uskalla lähteä lupaamaan yhtään mitään.”

Lisää aiheesta

PAUn pitää viimeistään huomenna sunnuntaina ilmoittaa, aikooko se jatkaa lakkoja 8. joulukuuta jälkeen. Työriitalaki edellyttää, että lakoista ilmoitetaan ainakin kaksi viikkoa etukäteen.

Niemisen mukaan liiton hallitus kokoontuu ja päättää asiasta joko tänään tai huomenna. Päätös asiasta annetaan julkisuuteen huomenna.

Palvelualojen työantajat Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto kertoi eilen STT:lle uskovansa, että PAUn ja Paltan väliset neuvottelut saataisiin nopeasti maaliin sen jälkeen, kun pakettilajittelijakysymys ratkeaa.

PAUn Nieminen ei ota Aarton kommentteihin kantaa.

– En uskalla lähteä sitä arvioimaan. Tiedän, että nämä tilanteet neuvottelupöydässä vaihtuvat. En uskalla lähteä lupaamaan yhtään mitään, kun en osaa sanoa, miten työnantaja suhtautuu niihin asioihin, joita meillä on vielä auki, Nieminen sanoo.

STT–Essi Sutinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU