Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Pekingissä räjähti Yhdysvaltain lähetystön ulkopuolella – poliisi otti kiinni tekijän

Kuvakaappaus erään käyttäjän Twitter-tililtä, missä jaettiin kuvia räjähdysalueelta.

Kiinassa Pekingissä poliisi on ottanut kiinni kiinalaismiehen epäiltynä Yhdysvaltain lähetystön ulkopuolella tapahtuneesta räjähdyksestä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisin mukaan 26-vuotias mies laukaisi pienen räjähteen lähetystön ulkopuolella. Räjähdys haavoitti miehen kättä. Kukaan muu ei poliisin mukaan haavoittunut tapahtuneessa.

Räjähdys tapahtui alueella, jossa Kiinan kansalaiset tyypillisesti jonottavat viisumihaastatteluihin lähetystössä. Alueella sijaitsevat myös muun muassa Intian ja Israelin lähetystöt.

Räjähdys sattui paikallista aikaa yhdeltä iltapäivällä. Tiedot räjähdyksestä levisivät aluksi sosiaalisessa mediassa. Silminnäkijöiden julkaisemissa videoissa näkyy muun muassa nousevaa savua lähetystön ulkopuolella. Lisäksi videoissa näkyy taustalla ryntäilevää turvallisuushenkilöstöä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan mahdollinen räjähdys näyttäisi tapahtuneen alueella, jossa Kiinan kansalaiset tyypillisesti asettuvat jonoon astuakseen lähetystöön viisumihaastatteluja varten.

Yhdysvaltain-lähetystö kieltäytyi toistaiseksi kommentoimasta asiaa AFP:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE