Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pekka Haavisto julkaisi rajun viestin hoitajalta – “Työterveyshoitajan luona romahdin. Itkin. Tärisin.”

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto on julkaissut verkkosivuillaan viestin uupuneelta hoitajalta. Haavisto kertoo saaneensa hoitajalta luvan viestin julkaisemiseen.

Demokraatti

Demokraatti

“Viesti pysäytti – ja järkyttikin. Se kertoo konkreettisesti, miten syvissä ongelmissa hoitoalalla nyt ollaan, vaikka henkilökunta tekee parhaansa ja yrittää kaikkensa. Viestin johtopäätöksiin on helppo yhtyä”, Haavisto kirjoittaa.

Hoitaja puolestaan kirjoittaa Haavistolle lähettämässään viestissä:

”Olen aina ollut kunnianhimoinen. Halusin tehdä kaiken täydellisesti ja asiakkaiden parhaaksi. Olin se mielenterveystoimiston sairaanhoitaja, joka aina jaksoi ja joka aina jousti. Sanoin, kyllä hoidan ja kyllä voin tehdä tämän. Halusin jaksaa ja jaksoinkin. Tiettyyn pisteeseeen asti. Tein omat työni ja kilttinä hoitajana otin ylimääräisiä töitä. Kyllä, voin hoitaa. Tuttu sanonta. En vain missään tilanteessa osannut sanoa ei. Työt kuormittuivat, ajat täyttyivät.”

Lopulta tilanne kriisiytyi hoitajan elämässä.

”Työterveyshoitajan luona romahdin. Itkin. Tärisin. En tiennyt, miksi reagoin niin. Hoitaja kirjoitti muutaman päivän sairaslomaa ja sain lääkäriajan. Unirytmi oli sekaisin, olin ahdistunut ja itkuinen. Lääkärikäynnin jälkeen sairasloma jatkui. Ja sairasloma on nyt jatkunut lähes vuoden verran.”

Hoitaja sanoo, että tunnolliset ja kiltit hoitajat uupuvat nykypaineiden alla, eikä työtä voi tehdä eettisesti riittävän hyvin. Ei ole resursseja, hoitaja kirjoittaa.

Lisää aiheesta

“Toivon, että voin palata töihin, mutta se, että koko ajan kiristetään resursseja, saattaaa tehdä työni paluusta mahdotonta. Tiedän, että moni työkaverini on myös nyt sairaslomalla uupumuksen vuoksi.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE