Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pekka Haavisto pitää puheen USA:ssa yliopiston päättäjäisjuhlassa

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Toimitusministeristön ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).

Toimitusministeristön ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) vierailee Bostonissa Yhdysvalloissa. Hän on Bostonissa sunnuntaihin asti.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ulkoministeriön tiedotteen mukaan Haavisto pitää juhlapuheen Tuftsin yliopiston Fletcher Schoolin päättäjäisjuhlassa.

Fletcher School on yksi Yhdysvaltain johtavista kansainvälisten suhteiden tiedekunnista.

Tiedotteen mukaan hän osallistuu Fletcher Schoolissa myös pyöreän pöydän keskusteluun hiilivapaan siirtymän mahdollisuuksista sekä keskusteluun Euroopan turvallisuudesta.

Haavistolla on lisäksi kahdenvälisiä tapaamisia muun muassa YK:n varapääsihteeri Amina Mohammedin sekä paikallisten tutkijoiden kanssa. Tapaamisissa keskustellaan lisäksi myös Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa, Etiopiasta, Sudanista, ja YK:n ajankohtaiskysymyksistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE