Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pekka Haavisto presidenttikampanjastaan – “Paavo Väyrynen kävi jo”

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto uskoo edessä oleviin presidentinvaaleihin kampanjointinsa virallista alkua lykkäävän tasavallan presidentin Sauli Niinistön ylivoimasta huolimatta. Kirjansa Lipunnosto ja räätälin viisaus julkistustilaisuudessa Haavisto asettui puolustamaan vaalien tärkeyttä demokratiassa Hän vahvisti sanomaansa tarinalla Urho Kekkosesta ja poikkeuslaista.

– Kun juttelen kollegojen kanssa, jotka ovat nähneet Kekkosen poikkeuslakiajan, niin he sanovat, että heitä ei mikään muu hävetä niin paljon kuin se päätös, että vaaleja ei aikanaan pidetty. Keskustelu jäi käymättä, Haavisto totesi.

Hän näki vaalikeskustelujen vaikuttavan valittavaan ehdokkaaseen, kun kansalaiset tuovat esiin asioita, joita he toivovat ehdokkaan toteuttavan.

– Edellisissä presidentinvaaleissa puhuttiin koulukiusaamisesta, joka nousi sitten keskustelun kautta tasavallan presidentin asialistalle.

Se on kiinnostava Nato, mutta Nato ei ole sellainen.

Haavisto on maakuntakierroksellaan havainnut eroja kuuden vuoden takaiseen kampanjointiin. Tällä kertaa hän on monin paikoin ollut liikkeellä ensimmäisenä ehdokkaana.

– Kysyn aina, että onko täällä ollut muita ehdokkaita liikkeellä ja vastaus on ollut ei. Kun esitin saman kysymyksen kuusi vuotta sitten, niin kaikki sanoivat, että Paavo Väyrynen kävi jo.

Hän aikoo haastaa Niinistön kansainvälisillä asioilla kuten kysymyksellä Suomen globaalista merkityksestä ja roolista.

– Se liittyy rauhanrakentamiseen ja rauhanprosesseihin maailmalla. Suomessa käydään edelleen aika kovaa vääntöä siitä, että minkälainen rooli meillä on.

Haaviston mukaan Suomi on edennyt pitkälle tiellä, jolla monet muut maat ovat aivan alussa. Esimerkiksi hän nosti nuorten ja naisten aseman ja luonnonvarojen käytön, jotka ruokkivat monin paikoin konflikteja.

Meillä on korkea elintaso, rauha ja vakaus. Sitä kautta syntyy myös aika suuri vastuu.

– Meillä on korkea elintaso, rauha ja vakaus. Sitä kautta syntyy myös aika suuri vastuu. Se, että samaan aikaan vähennämme kansainvälistä osallistumista ja leikkaamme kehitysyhteistyövaroja, ollaan vähemmän YK:ssa mukana, ei ole hyvä tilanne. Nämä ovat niitä keskeisiä ulkopolitiikan asioita, mistä varmaan näissä vaaleissa tullaan puhumaan.

Nato-jäsenyyden suhteen Haavisto on säilyttänyt kielteisen kantansa vaikka onkin ollut useammassa hallituksessa tukemassa Suomen Nato-optiota. Tulevissa presidentinvaaleissa Nato-jäsenyyden puolesta on puhunut vain RKP:n Nils Torvalds. Haaviston mukaan Torvalds kannattaa jäsenyyttä Natossa, jota ei ole olemassakaan.

– Hän kannattaa omaa versiotaan Natosta. Eurooppalaista Natoa, johon Yhdysvallat on ottanut etäisyyttä. Se on kiinnostava Nato, mutta Nato ei ole sellainen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE