Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Pelastuslaitokset varoittavat ulkona liikkuvia Valtteri-myrskystä – Uudellamaalla iltapäivällä “äärimmäisen huono” ajokeli

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Jalankulkija Helsingissä 28. tammikuuta 2022.

Valtteriksi nimetty lumimyräkkä alkaa Suomessa tänään iltapäivällä. Ajokelit huononevat koko maassa lukuun ottamatta Keski- ja Pohjois-Lappia sekä Pohjois-Karjalaa, kertoo Ilmatieteen laitos. Lapissa Inarin ympäristössä ajokeli voi olla kuitenkin mahdollisesti vaarallinen jo aamupäivällä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Eri pelastuslaitokset kehottavat ulkona ja tiellä liikkujia maltilliseen käytökseen. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos tviittaa, että ulkona liikkuminen kannattaisi pääkaupunkiseudulla ajoittaa tänään aamupäivään.

-  Lumimyrsky lähestyy ja ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen, malttia niille jotka ovat liikkeellä. Pidetään myös pelastustiet aurattuina hälytysajoneuvoille, että apu saadaan tarvittaessa nopeasti paikalle, toivoo puolestaan Helsingin pelastuslaitos Twitterissä.

Uudellamaalla harvinainen varoitus

Uudenmaan alueella liikennesäätä koskeva varoitus on nostettu luokkaan hyvin vaarallinen, kertoi päivystävä meteorologi Petteri Pyykkö perjantai-iltana STT:lle.

Ajokeli muuttuu Uudellamaalla äärimmäisen huonoksi iltapäivästä alkaen lumipyryn vuoksi. Varoitus on voimassa tänään kello 15:sta puoleenyöhön asti.

Ilmatieteen laitoksen sääkarttaan punaisella merkitty varoitus tarkoittaa sitä, että liikenteessä on todennäköisesti suuria häiriöitä ja liikenneyhteydet voivat olla kokonaan poikki. Onnettomuusriski on huomattava.

Tuuli yltyy viimeistään sunnuntaina

Lauantaina alkava myrsky kestää sunnuntaihin. Viikonlopun aikana matalapaineen keskus tuo lähes koko maahan runsaita lumisateita, voimakkaita tuulenpuuskia ja myrskyä merialueille. Viimeistään sunnuntaina lumisateiden ohella on luvassa myrskyn tasolle yltävää tuulta.

Lunta tulee viikonlopun aikana maan etelä- ja keskiosiin 20-30 senttiä, Uudellemaalle ja Satakuntaan jopa 30-40 senttiä.

Vain Keski- ja Pohjois-Lapissa sekä Pohjois-Karjalassa lumisateet jäävät muuta maata vähäisemmiksi. Lounaisrannikolla ja Turun seudulla osa sateesta voi tulla vetenä tai räntänä.

Suomen lounaisilla merialueilla tuulet yltävät myrskyksi asti ja merellä tuulee jopa yli 23 metriä sekunnissa. Rannikoilla saattaa esiintyä tuulenpuuskia, jotka yltävät yli 20 metriin sekunnissa. Ilmatieteen laitoksen mukaan viikonvaihteessa voi olla odotettavissa myös sähkökatkoksia.

Lentoliikenteessä varaudutaan häiriöihin

Lentoyhtiö Finnairin mukaan runsaan lumisateen arvioidaan rajoittavan liikennettä ja vaikeuttavan muita toimintoja Helsinki-Vantaan lentoasemalla tänään ja huomenna. Yhtiön verkkosivuilla kerrotaan, että viivästykset lennoissa ovat mahdollisia ja saapuvan ja lähtevän matkatavaran käsittely voi ruuhkautua viikonloppuna.

Twitterissä Finnair suosittelee asiakkaita pakkaamaan tärkeimmät tavarat käsimatkatavaroihin ja saapumaan lentoasemalle hyvissä ajoin. Yhtiö kehottaa asiakkaita tarkistamaan lentojen ajantasaiset tiedot Finavian sivuilta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE