Talous
9.2.2017 17:56 ・ Päivitetty: 9.2.2017 17:56
Pelastusrengas Talvivaaralle? – HS: Terrafamelle löytyi viimein uusi omistaja
Valtio on Helsingin Sanomien tietojen mukaan löytänyt kaivosyhtiö Terrafamelle viimein uuden omistajan. Uudesta omistusrakenteesta on määrä kertoa perjantaina alkuiltapäivällä pidettävässä tiedotustilaisuudessa.
Uusi Terrafamen omistaja olisi HS:n tietojen mukaan löytynyt ulkomailta. Valtio jatkaisi uudessa järjestelyssäkin edelleen kaivosyhtiön suuromistajana.
Valtion tavoitteena on kuitenkin ajan mittaan irtautua Terrafamen omistuksesta kokonaan.
HS ei tavoittanut torstaina Terrafamen johtoa kommentoimaan mahdollista uutta omistusjärjestelyä.
Terrafame Group on valtion kokonaan omistama kaivosyhtiö. Valtio perusti Terrafamen syksyllä 2015.
Työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) on haettu entisen Talvivaaran Sotkamon kaivostoimintaa jatkaneelle Terrafamelle pysyvää omistusratkaisua jo pitkään.
Viimeiset neuvottelut on käyty HS:n tietojen mukaan vain hyvin pienessä piirissä tietovuotojen välttämiseksi.
Lisää aiheesta
Valtio sai kaivosyhtiön syliinsä Talvivaara Sotkamon konkurssin jäljiltä.
Valtio on joutunut pumppaamaan kaivosyhtiöön rahaa konkurssin jälkeen jo puolisen miljardia euroa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Kotimaa
6.2.2017 13:34
”Kaivosten Berlusconi” ja ”Suomen suurin katastrofi” – 65 000 suomalaista vaatii Terrafamen Talvivaaran kaivosta suljettavaksi
Politiikka
20.1.2017 14:30
Terrafame-riemu ennenaikaista? – KL: Käyttökate ilman arvonmuutosta edelleen pakkasella
Talous
19.1.2017 12:22
Terrafame tiedotti myönteisistä luvuista — parantunut tulos johtui ennen kaikkea keskeneräisen tuotannon arvon muutoksesta
Politiikka
17.1.2017 12:46
Lintilä: ”Voimakkaita toimia” luvassa työllisyysasteen nostamiseksi – Terrafame-ratkaisu ehkä jo tässä kuussa