Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pelissä 23 miljardin euron uudelleenkohdennus – “Siinä ratkaistaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut”

Maakuntien valmistautumisessa sote-järjestäjiksi on isoja eroja.

Sitran mukaan maakuntien valmistautumisessa toimia sote-uudistuksen myötä järjestäjinä ja ostajina on isoja eroja. Johtaja Antti Kivelä Sitrasta sanoo, että heidän arvionsa mukaan valmistautuminen on hyvin epätasaista eri maakunnissa.

– Maakuntien järjestäjätoiminnan kautta tehdään 23 miljardin euron uudelleenkohdennus, siinä ratkaistaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut, Kivelä sanoo.

Sote-uudistuksen päämäärä on, että jatkossa 18 maakuntaa järjestävät kaikki alueensa sosiaali- ja terveyspalvelut.

Kivelän mukaan sote-uudistuksen suunnittelussa maakunnissa on aika paljon keskitytty tuotannon järjestelyihin. Kivelän mukaan maakunnissa, joissa on kokemusta järjestämisestä, ollaan pidemmällä valmisteluissa.

– Esimerkiksi Pirkanmaalla Tampereella on ollut tilaaja-tuottajamalli, ja heillä on vähän kokemusta siitä, miten tämä juttu toimii. Sitten on toisia maakuntia, joissa ei koskaan ole ollut erillistä järjestelmää, Kivelä sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE